Neljän lapsen yksinhuoltaja etsii kuumeisesti uutta asuntoa Helsingin vuokrakurimuksessa: "Olen peloissani"

0:39img
"Ruokajonossakin on pitänyt käydä hakemassa ruokaa. Olen suoraan sanottuna peloissani", sanoo sairaanhoitaja Angelika Kolberg.
Julkaistu 27.09.2023 06:27
Toimittajan kuva
Valtteri Kykkänen

valtteri.kykkanen@mtv.fi

Helsingin kaupungin vuokra-asuntoyhtiö Heka säikäytti toukokuussa perinpohjaisesti monet vuokralaisensa ilmoittamalla suurista vuokrankorotuksista. Suomen suurin vuokranantaja suunnittelee korottavansa vuokria ensi vuoden alusta alkaen yli kymmenellä prosentilla. Aiheesta lisää illan Asian ytimessä -ohjelmassa MTV3-kanavalla ja Katsomossa klo 21 alkaen. 

Yhtiö perustelee kovia korotuksia korkotason nopealla nousulla. Yhtiön mukaan sen lainojen korkokulut ovat kolminkertaistuneet viime vuodesta. Myös energian hinnan ja yleisen kustannustason nousu lisäävät kustannuksia. Hekan hallitus päättää vuokrankorotusten suuruudesta viikon kuluttua eli 4. lokakuuta.

Yksi korotuksia pelkäävistä on Angelika Kolberg, joka asuu Hekan vuokra-asunnossa neljän lapsensa kanssa Pikku Huopalahdessa. Hänen vuokransa yli 90-neliöisessä asunnossa on lähes 1 300 euroa, ja alueelle kaavailtu korotus nostaisi vuokraa yli sadalla eurolla. Se on yksinhuoltajalle iso raha.

– Vuodenvaihteeseen on vaikea varautua, en minä pysty säästämään. Kaikki mikä on tullut, on mennyt. Ruokajonossakin on pitänyt käydä hakemassa ruokaa. Olen suoraan sanottuna peloissani ja ollut pitkään tosi huolissaan siitä mitä tulee, Kolberg kertoo.

Ensi vuonna toteutettavat asumistuen leikkaukset osuvat kipeästi juuri pienipalkkaisiin yksinhuoltajiin. Tuen korvausprosentti olisi laskemassa 80:stä prosentista 70 prosenttiin. Lisäksi 300 euron suojaosasta luovuttaisiin eikä omistusasuntoon saisi asumistukea enää lainkaan. Helsinki on tarkoitus siirtää samaan kuntaryhmään muun pääkaupunkiseudun kanssa.

Kolberg on palaamassa hoitovapaalta sairaanhoitajan töihin lyhennetyllä työajalla marraskuussa. Työpaikka sijaitsee lähellä Meilahdessa. Hän alkoi etsiä perheelle uutta asuntoa heti kuulleessaan suurista korotuksista.

Toistaiseksi mitään ei ole löytynyt.

– En tiedä, missä meillä olisi varaa asua. Helsingin lisäksi olen etsinyt asuntoa Espoosta ja Vantaalta, mutta en ole löytänyt vielä. Olen yrittänyt vaihtaa johonkin toiseen, mutta nykyistä pidetään liian kalliina. Ja olen hakenut Hekalta uutta asuntoa, mutta siitä ei ole kuulunut mitään.

Harrastuksia pitänyt karsia

Arjessa perhe on joutunut tinkimään muun muassa lasten harrastuksista. Esimerkiksi kuorolaulu- ja partioharrastuksiin ei ollut enää varaa. Yhdelle lapsista on jäänyt vielä koripallo- ja toiselle jalkapalloharrastus. Myös bussikorttien hankkimista lapsille on pitänyt lykätä.

– Olen siinä mielessä vielä hyvässä asemassa, että minulla on terveys vielä suht ok. On joitain ongelmia, mutta kuitenkin pärjään ja voin käydä töissä. Kaikki niin sanottu luksus, kuten lasten harrastukset, tippuvat pois.

– Mutta lapset ovat aika ymmärtäväisiä ja he tietävät, että kaikki on kallistunut. Kävimme kesällä Virossa ja sielläkin oli elämä muuttunut kalliimmaksi.

Kolberg saa kotihoidontukea nuorimman lapsensa hoitamisesta sekä lisäksi asumistukea runsaat tuhat euroa kuukaudessa. Lisäksi hän saa elatusmaksuja hieman yli 700 euroa kuukaudessa sekä lapsilisät neljästä lapsesta. 

Näillä on pärjätty niukin naukin, mutta nyt vuokrankorotusten ja asumistukien leikkauksen myötä korttitalo uhkaa romahtaa.

Hän kertoo, että tulevaisuudesta murehtiminen on henkisesti raskasta, mutta lapset auttavat jatkamaan eteenpäin.

– He eivät edes tiedä, mitä tästä ajattelen. En haluaisi, että heillä on huolia. Olemme kyllä puhuneet ja olen yrittänyt olla positiivinen. Jos muuttaisimme, niin meillä voisi olla uudessa asunnossa enemmän huoneita. Lasten unelma olisi oma huone.

Katso alta minidokumentti Liian kallis kaupunki. Aiheesta lisää Asian ytimessä -ohjelmassa keskiviikkona klo 21 alkaen MTV3-kanavalla.

6:02img

Tuoreimmat aiheesta

Helsinki