Nerokas keksintö hullaannuttaa maailmalla – "tissihikeen" on vihdoinkin keksitty ratkaisu

Untitled-41
Kuvakaappaukset TwitterKuvat Twitter
Julkaistu 14.11.2017 20:59

Petra Sundell

petra.sundell@mtv.fi

Hassun näköinen uutuustuote, tissipyyhe, on osoittanut jo sosiaalisessa mediassa, että sille on totisesti tarvetta.

Tissihiki on ihan oikea ongelma, jonka useat isorintaiset naiset ovat kokeneet kuumina kesäpäivinä tai suihkusta tullessaan. Pahimmillaan rintojen alle voi kehittyä jopa epämiellyttävää ihottumaa. Nyt inhottavaan ongelmaan on kuitenkin keksitty loistava ratkaisu, joka on sekoittanut sosiaalisen median jo heti alkuunsa.

Maailman markkinoille on nimittäin saapunut Ta-Ta Towel eli niin sanottu tissipyyhe. Kaulan ympäri asetettavaan pyyhkeeseen saa molemmat rintansa niin, ettei hikeä pääse kertymään niiden alle. Loistavan innovaation on keksinyt Erin Robertson, joka perusti rohkeasti oman yrityksensä tuotteen ympärille.


Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Nettisivuillaan Robertson kertoo, että idea tissipyyhkeestä syntyi, kun hän oli valmistautumassa treffeille. Valitettavasti kodin ilmanvaihtolaite oli kuitenkin hajonnut, joka sai hänet hikoilemaan todenteolla. Edes talkki tai vaatteiden laittaminen rintojen alle ei auttanut.

– En voinut olla ainoa ihminen, jolla on tissihikiongelmia valmistautuessaan. Jotain oli pakko olla myynnissä ongelman ratkaisemiseksi, Robertson kertoo.

Kotona nettikaupoissa surffaillessaan hän ei kuitenkaan löytänyt muuta, kuin kuukautissiteitä muistuttavia rintaliiveihin laitettavia hikiliinoja.

– En halunnut laittaa rintsikoita ylleni, kun laittaudun tai oleskelen kotona. Halusin, että 'tyttöni' voivat olla vapaana! nainen julistaa.

Siitä lähtikin idea tissipyyhkeestä. Robertson opetteli ompelemaan ja teki prototyypin tuotteesta. Ystäville jaetut kappaleet saivat heti paljon hyvää palautetta: pyyhe oli ratkaisu myös tissien alle syntyviin ihottumiin sekä odottavien ja imettävien äitien pelastus.

Sosiaalisessa mediassa tuote on kerännyt palautetta niin puolesta kuin vastaankin. Twitterissä naiset ovat kuitenkin lähinnä helpottuneita siitä, että vihdoin on tuote pitämään rintojen aluset kuivana!


Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Tyypit. Kaikki on ok. TaTaTowel on saapunut, twiittaa käyttäjä misscathalcorn.


Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Naiset… katsokaa Ta Ta Towel. En voi… En tiedä, onko se hauska vai nerokas... Katsokaa se, twiittaa nimimerkki CatttSays.


Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Jos joku haluaa yllättää minut lahjalla, otan Ta Ta Towelin. Pelastakaa tissit, kirjoittaa käyttäjä _grace4peace_.


Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

– En voi edes. Miksi en ajatellut tätä?! twiittaa MStaes.


Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Kuulkaa, kuka tahansa, joka on tehnyt pilaa Ta Ta Towlista, voi oikeasti tapella minua vastaan, koska tämä muuttaa pelin, twiittaa GammyBass.

Ta-Ta Towelia voi virallisilta nettisivuilta tilata kuitenkin vain Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Britanniaan, Saksaan, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin, ainakin tällä hetkellä.

Lähteet: Essence, tatatowel.com, Twitter

***

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Rinnat