NHL:n suomalaisvahdille koitti satumainen tilaisuus 18 vuotta sitten – valmentaja pyysi luokseen kesken finaalisarjan: "Pidä vielä omana tietonasi"

Yllä olevalla videolla Tulosruudun raportti Stanley Cupin ratkaisevasta 7. finaalista kesäkuussa 2006. 

NHL:n työsulun jälkeinen kausi 2005–06 monine käänteineen alkoi Markkasen kannalta huonoin elkein. Elokuussa Petteri Nokelainen laukoi SaiPan kesäjäillä hänen solisluunsa katki.

Vamma jätti Markkasen sivuun Edmontonin harjoitusleiriltä, mutta jo lokakuusta alkaen hän taisteli täysillä uusjakoon tulleesta, Tommy Salolle usean vuoden ajan kuuluneesta pelaavan maalivahdin paikasta.

Tuolloin 30-vuotiaan Markkasen lisäksi siitä kilpaili lähinnä vuoden nuorempi Ty Conklin. Oilers teki kevättalvesta siirtorajalla kovia peliliikkeitä, joiden joukossa seuraan hankittiin selkeäksi ykkösmaalivahdiksi kokenut Dwayne Roloson.

Siihen loppui Markkasen vastuu pitkäksi aikaa. Maaliskuun toisen päivän jälkeen hän ei pelannut peliäkään koko kevään aikana.

– Pelasin sinä kautena 37 peliä, mikä on oikein hyvä määrä, mutta se oli ensimmäisestä 60 pelistä. Sitten Roloson taisi pelata 19 peliä putkeen. Olimme lännessä kahdeksantena, kun Roloson tuli, ja kahdeksantena, kun runkosarja päättyi, Markkanen tiivistää.

Oilers varmisti viimeisenä joukkueena playoff-paikkansa runkosarjan viimeisissä otteluissa. Juuri mikään ei enteillyt edessä ollutta nousua finaalijoukkueeksi. Eikä mikään valmistanut myöskään Markkasta tulevaan tehtäväänsä.

Roloson loukkaantui, Conklin mokasi

Kauas 1980-luvun menestysvuosistaan vajonnut Edmonton aloitti ihmenousunsa pudottamalla runkosarjavoittaja Detroit Red Wingsin pudotuspelien avauskierroksella voitoin 4–2. Seuraavalla kierroksella leikistä putosi San Jose Sharks samoin otteluvoitoin.

Läntisen konferenssin finaaleissa Oilers rynnisti Anaheim Mighty Ducksin yli loppuotteluihin ensimmäistä kertaa 16 vuoteen. Roloson kantoi edelleen menestyksellä täyden torjuntavastuun Markkasen ja Conklinin vuorotellessa kakkosvahdin ja katsomossa istuvan varamiehen rooleissa.

Kesken sarjan joukkueeseen iskenyt raju mahatauti herätti lähes kolme kuukautta tositoimista sivussa olleen Markkasen. Kutsu kaukaloon saattaisi käydä yllättäen.

– Meillä oli jätkiä sairaalassa pelien jälkeen, ja silloin tavallaan tajusi, että okei, tässä voi käydä niin, että Roloson vain sairastuu eikä pysty pelaamaan. Siinä piti olla henkisesti tosi valmis, koska jätkät olivat kuukauden painaneet eikä se saanut ainakaan siitä jäädä kiinni, etten olisi valmistautunut.

Rolosonin saadessa kauden päättäneen polvivamman Carolina Hurricanesia vastaan pelatun ensimmäisen Stanley Cup -finaalin lopussa Markkanen istui vierashallissa Oilersin omistajien aitiossa. Tasaisessa ottelussa oli jatkoajan uhka ilmassa, joten suomalaisvahti säntäsi nopeasti lämmittelemään ja vaihtamaan varusteet päälleen. Sinä aikana Conklin kuitenkin sähläsi oman maalinsa takana ja Carolina rokotti 5–4-voittomaalin vain 32 sekuntia ennen loppua.

– Alle tunti sen pelin jälkeen valmentaja (Craig MacTavish) pyysi minut koppiinsa ja sanoi, että ”pidä vielä omana tietonasi, mutta tiedoksi, että pelaat tästä eteenpäin”, Markkanen sanoo.

Oilersin kultakaudella mestaruuksia juhlinut MacTavish vakuutti valmennuksen luottamusta ja kehotti Markkasta nauttimaan matkasta.

Tämän jälkeen Edmontonin valmennusjohto pimitti tietoa aloittavasta maalivahdista aina seuraavaan ottelupäivään asti. Pelipäivän aamujäilläkin Markkanen ja Conklin sopivat, että poistuvat kaukalosta yhtä aikaa, jotta kukaan ei voisi vetää johtopäätöksiä pelaavasta maalivahdista.

Markkanen syttyi finaaleihin

– Tuntui, että minulla on valtavasti energiaa. Ennen kaikkea kysymys oli henkisistä kantimista ja ymmärryksestä, että osaa nauttia matkasta miettimättä lopputulosta. Siinä prosessissa mielestäni onnistuin.

Markkanen sai torjuntavuorossaan toiseen loppuotteluun kohtalaisen alun, mutta peli päättyi numeroiden valossa Carolinan tylyyn 5–0-kotivoittoon. Oilers lähti finaalisarjassa kahden voiton takaa-ajoasemassa kohti kotia, jossa vastaanotto yllätti pelaajat täysin.

– Kun tulimme välipäivänä Edmontoniin, siellä oli kaikki kadunvarret täynnä ihmisiä. Vaikka olimme sarjassa 0–2-häviöllä, niin silti siellä oli valtava määrä faneja toivottamassa meidän tervetulleeksi.

Kiekkohullussa kaupungissa asiaa ei ollut edes supermarkettiin, saati baarikatu Whyte Avenuelle, sillä pelaajat tunnistettiin välittömästi kaikkialla. Go Oilers -kyltit naapurien pihassa muistuttivat kotonakin siitä, miten paljon Edmontonissa oli odotettu finaalihuuman paluuta vuodesta 1990 lähtien.

Jännityksen karistettuaan Markkanen torjui kolmannen pelin alkuun läpiajon ja lopulta joukkueelleen 2–1-kotivoiton, mutta seuraava Edmontonin kiehuvassa Rexall Placessa pelattu matsi päättyi samoin lukemin vieraille.

Viidennessä finaalissa Hurricanes oli kotonaan jo kannun syrjässä kiinni. Päätöserän viimeisellä kympillä Ray Whitney laukoi kiekon 3–3-tasatilanteessa tolppaan. Tuo laukaus olisi jo voinut päättää Markkasen ja Oilersin kauden, mutta pian jatkoerän alussa kevään sensaatiopelaaja, 14 pudotuspelimaalia iskenyt Fernando Pisani siirsi osumallaan sarjan vielä kerran Edmontoniin.

Kuudennessa finaalissa Oilers ei antanut vierailleen mitään palaa. 16 kertaa torjunut Markkanen sai lähinnä katsella maaliltaan, kun joukkue höyrysi 4–0-voittoon. Edessä oli ratkaiseva seitsemäs finaaliottelu.

Kiekot pomppivat seitsemännessä finaalissa

Tyrmäävän esityksen jälkeen jokin jäi Edmontonilta vajaaksi. Markkanen nukkui ennen ratkaisuottelua sikeät kahden tunnin päiväunet kuin edessä olisi tavallinen runkosarjapeli. Joukkue saattoi olla jopa liian rento ja luottavainen kauden viimeisen ottelun alla.

Ensimmäisen viiden minuutin aikana kiekot pomppivat Oilers-pelaajista kahteen kertaan Markkasen vartioimaan maaliin. Sinnikäs takaa-ajo oli jo tuottaa nousun tasoihin, mutta lopulta Carolina iski viimeisen niitin suomalaisvahdin seuratessa viimeisen minuutin vaihtumista vaihtopenkin puolelta.

– Ei paljon lähemmäs voi päästä. (Carolinan) maali oli jo tyhjä, kun Cam Ward löi vain hanskan eteen ilmassa, ja kiekko osui siihen. Sitten vastahyökkäyksestä he tekivät tyhjiin.

– Kyllä koppi oli pitkään hiljainen. Siitä tappiosta oli vaikea päästä yli, mutta turha sitä on jossitella, sillä kun neljästä voitosta pelataan, parempi joukkue voittaa aina ja tuuri menee yleensä tasan, Markkanen pohtii.

Kevään 2006 joukkueen Markkanen muistaa NHL:ssä harvoin näin hyvin yhteen hitsautuvana kaveriporukkana, joka oli paljon tekemisissä myös vapaa-ajalla. Sen puolustuksen kulmakivi oli jykevä Chris Pronger ja pistetehtailusta vastasivat muun muassa tshekkitaituri Ales Hemsky ja Oilers-ikoni Ryan Smyth.

– Huikea tarina ja upeat pari kuukautta, vaikka en itse alkuun päässytkään pelaamaan. Ja myös äärimmäisen kova pettymys, kun se päättyi muuhun kuin mestaruuteen.

Seuraava kausi jäi Markkasen NHL-uran viimeiseksi. Oilersin kohdalla se päättyi jäämiseen pudotuspelien ulkopuolelle. 18 vuotta myöhemmin seura on viimein saanut seuraavan mahdollisuutensa tavoitella mestaruutta. Finaalisarja Florida Panthersia vastaan käynnistyy lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa.

Tämäkään kausi ei alkanut Oilersilta mairittelevasti. Marraskuussa sarjan häntäpäähän jämähtänyt seura vaihtoi päävalmentajakseen Kris Knoblauchin ja teki huiman nousun pudotuspeleihin. Edelleen Edmontonin otteita seuraava Markkanen aikoo katsoa, mihin joukkue tällä kertaa venyy.

– Playoffit ovat olleet upeat. Joku peli pitää katsoa ihan yölläkin, Markkanen sanoo.