Maanantaina 60 vuotta täyttävä jääkiekkolegenda Jari Kurri saavutti viiden Stanley Cupinsa lisäksi mitalin kolmessa eri arvoturnauksessa. Leijonien pitkäaikainen päävalmentaja Pentti Matikainen muistaa Kurrin olleen aina valmis maajoukkueeseen, kun NHL-pelit sen mahdollistivat.
Kurri oli mukana hankkimassa historiallista hopeaa nuorten MM-kisoista vuonna 1980. Miesten tasolla hän saavutti MM-hopeaa Italiasta 1994 sekä olympiapronssia Naganosta 1998.
Yksi ikimuistoisimmista, mutta samalla aliarvostetuimmista Leijonien saavutuksista on Kanada-cupin kolmossija vuodelta 1991. Tuossa turnauksessa Kurri osoitti taistelijan luonteensa Suomen kamppailtua loistavia tuloksia niin ikään parhailla NHL-pelaajillaan pelanneita kiekon suurmaita vastaan.
LUE MYÖS: Kapteeni Messier ylisti kaikkien aikojen suoritukseksi – tänään 60 vuotta täyttävä Jari Kurri karisti Wayne Gretzkyn haamun tasan 30 vuoden takaisella ihmeteollaan
Matikaisen alaisuudessa Kurri pelasi ensimmäiset kisansa Tukholmassa 1989, missä Leijonat koki melkoisen mahalaskun varsin nimekkäällä ryhmällä. Edmonton Oilersissa useimmat kevään kiinni ollut Kurri oli aina käytettävissä, kun kotimaa kutsui apuun.
– Voi luottaa siihen, että jos hän vain oli terveenä, hän oli kyllä valmis tulemaan, Matikainen sanoo MTV Urheilulle.
Vuodesta 1991 tuli merkittävä Leijonien murtaessa muureja kohti maailman huippua.
Sopimusriita Edmontonin kanssa johti yllättävään siirtoon
Keväällä 1990 viidennen Stanley Cup -mestaruutensa – sen ilman Wayne Gretzkya voitetun – saavuttanut Kurri teki yllätysratkaisun jätettyään NHL:än ja suunnattuaan kaudeksi 1990-91 Italian Devils Milanoon. Sopimus oli alun perin kaksivuotinen ja toi hänelle lehtitietojen mukaan miljoona dollaria.
Edmonton Oilers omisti edelleen Kurrin pelaajaoikeudet, ja managerilegenda Glen Sather jopa hiukan tulistui siitä, ettei onnistunut pitämään suomalaistähteä seurassa. Siirtoa toiseen seuraan, lähinnä Gretzkyn perässä Los Angeles Kingsiin ei kuulunut.
Sather yritti saada Kurrin takaisin vielä pudotuspeleihin, ja jopa suojasi tämän NHL:n laajennusdraftissa liigaan liittyneen San Jose Sharksin kaappausyrityksiltä.
NHL-sopimusta ei syntynyt, mutta Kurrille oli kuitenkin tärkeää käyttöä kevään 1991 MM-kotikisoissa, jotka olivat Suomen jääkiekkoliitolta jättisatsaus. Maan historian suurin kiekkoilija oli saatava mukaan nousevan supertähden Teemu Selänteen rinnalle. Matikainen seurasi tarkoin Kurrin kautta Milanossa.
– Kävin Jarin luona silloin siellä. Sehän oli iso asia suomalaiselle jääkiekolle, että Jari Kurri pelaa kotikisoissa. Se oli markkinoinnillisesti tosi iso asia, Matikainen toteaa.
– Sitä en tiedä, millaisia keskusteluita hän kävi (liiton) johdon kanssa, mutta minä tiesin hyvissä ajoin, että Jari on käytettävissä, ex-päävalmentaja lisää.
LUE MYÖS: Jari Kurri muistaa elävästi jääkiekkomaailmaa järkyttäneen sokin – "Hän kuiskasi, että Jari..."
Leijonat valmistautui MM-kisoihin pelimatkalla Pohjois-Amerikassa. Tuo reissu sai monen pelaajan huomaamaan, etteivät he tienneet Kurrin suosiosta puoliakaan.
– Se oli jotain ihan järkyttävää. Jouduimme salakuljettelemaan Jaria tai sanomaan, että liikkuu muilla keinoilla kuin joukkueen bussilla, kun muut odottivat siellä Jarin kirjoittaessa nimikirjoituksia jossain periferiassa, Matikainen sanoo.
– Silloin kaikki näkivät, millainen nimi Jari Kurri on Kanadassa. Kaikki pitivät häntä aikamoisena sankarina.
MM-kotikisojen johtohahmo
Kurri kantoi kotikisojen 1991 vetonaulan ja pelillisen johtajan viitan juuri sillä tyylikkyydellä kuin häneltä sopi odottaa. Kaksissa edellisissä MM-kisoissa Suomi ei ollut voittanut yhtään "oikeaa" kiekkomaata, ja jopa Norjan kanssa oli jääty tasapeliin.
Alku oli ainakin lupaava, kun Leijonat avasi kisat Turussa tiukalla 2-0-voitolla Tshekkoslovakiasta. Kurrin, Mika Niemisen ja Hannu Järvenpään muodostama Suomen ykkösketju juoni kisojen avausmaalin.
Seuraavaksi vastassa oli Helsingin jäähallissa Ruotsi. Tuo ottelu muistetaan ennen kaikkea Mats Sundinin kahdesta päätösminuutin maalista, joilla Tre Kronor nousi sensaatiomaisesti 4-4-tasapeliin, mutta ennen lopun fiaskoa peli oli Kurrin kentän näytöstä.
Selänteen tulisella kudilla syntyneen osuman jälkeen Kurrin ylivoimakenttä vei Suomen 2-1-johtoon jälleen Ville Sirénin kovasta laukauksesta. Vielä ennen ensimmäistä erätaukoa Kurri sai upean yhteispelin kautta Niemiseltä kiekon takatolpalle ja laukoi lukemat 3-1:een.
Sundinin kavennusosuman jälkeen Kurri runnoi heti toisen erän alussa maalin edestä illan toisen osumansa. Kotikisojen tähti oli vienyt Leijonat jo 4-2-johtoon.
– Ruotsi-pelikin oli meillä hyvin hanskassa, mutta voi sanoa, että sattumalla on merkitystä. Sirénin Ville purki kiekkoa ja se osui polvisuojasta polvisuojaan, ja yhtäkkiä se oli Sundinilla. Tuntui, että se oli ihan selvä peli meille, Matikainen sanoo.
– Me emme menettäneet sillä tasapelillä mitään, mutta mikä merkitys sillä voitolla olisi voinut olla siihen joukkueeseen? Matikainen pohtii 29 vuotta myöhemmin.
Sirénin avauspelistä hölmistynyt Kurri sai lähteä seisovilta jaloilta takaa-ajoon Sundinin sinetöityä hattutemppunsa. Kanadalle ja Neuvostoliitolle koettujen tappioiden jälkeen mitalisarjaan pääsy jäi hiuskarvan varaan, mutta sekin toive kariutui lopulta Yhdysvaltoja vastaan Todd Krygierin yllättävään 2-1-voittomaaliin Turussa.
Ennen NHL-paluuta ikimuistoinen Kanada-cup
10 ottelussa tehot 6+6=12 tehnyt Kurri valittiin lopulta MM-kotikisojen All Stars -kentälliseen. Myöhemmin keväällä Edmonton viimein kauppasi hänen oikeutensa Philadelphia Flyersiin, joka diilasi ne bulvaanina suoraan eteenpäin Los Angeles Kingsille.
Ennen paluuta yhteen Wayne Gretzkyn kanssa Jari Kurri asettui vielä supertähden vastustajaksi alkusyksystä 1991. Suomi osallistui jälleen Kanada-cupiin, johon se toivotettiin paikallisen lehdistön toimesta tervetulleeksi lehtiotsikoin "Team Terrible on taas täällä".
Kanada-cup oli ollut Suomelle tervanjuontia. Otsikoille löytyi sinänsä katetta, että vuoden 1976 Ruotsi-voiton jälkeen Leijonat ei ollut voittanut ainuttakaan peliä NHL-pelaajien tähdittämässä turnauksessa.
Avausottelussa Leijonat joutui isäntämaa Kanadaa vastaan yli 14 000 katsojan eteen Maple Leaf Gardensiin Torontoon. Tuloksena oli sensaatiomainen 2-2-tasapeli Janne Ojasen tehtyä kaksi tasoitusmaalia.
Perään tuli 1-0-voitto Tshekkoslovakiasta Martin Rucinskyn ohjattua Christian Ruutun loppuhetkien poikittaissyötön omaan maaliin. Pahasti Neuvostoliittoa vastaan repsahtaneen 1-6-tappion jälkeen Suomi kellisti Ruotsin ykkösmiehistön 3-1 uhrautuvaisella taistelulla. Kurri kantoi isoja minuutteja ja pelasi pyyteetöntä puolustuspeliä – jopa alivoimaa.
– Siinä taas kuvastuu, että Jari on joukkuepelaaja. Meidän edellytyksemme sen aikaisella pelaajamateriaalilla elivät vain sillä, että pystymme pelaamaan puolustuspeliä sataprosenttisesti koko joukkueella, Matikainen sanoo.
– Meidän täytyi pysyä muutamassa maalissa, jos halusimme pelata otteluiden voitosta. Jarille ei ollut mikään ongelma pidättäytyä puolustusvoittoisissa peleissä.
LUE MYÖS: Nöyryytetyn Venäjän NHL-tähdet astelivat median eteen kaikkien aikojen pohjakosketuksen jälkeen – Vladimir Putinin juhlatkin saivat särön: "Petturit, petturit!"
Kurrin kohdalla varsinkin Ruotsi-ottelusta tuli jälleen ikimuistoinen.
Ulosajosta kaaos Ruotsi-ottelussa
Suomelle paluu Maple Leafs Gardeniin oli kuin uusi vierasottelu. Kanadalaisyleisö oli vahvasti Ruotsin puolelle Toronton pakkilegendan Börje Salmingin pelattua keltapaidoissa. Leijona taisteli sitkeästi jälleen altavastaajan asemassa.
Ruotsi alkoi käydä jo ensimmäisessä erässä ylikierroksilla pudottuaan 0-2-tappiolle Petri Skrikon ja Janne Laukkasen maaleilla. Venäläinen erotuomari Viktor Jakushev ei pysynyt enää tapahtumien tasolle, vaan jakeli erinäisistä kahnauksista varsin sattumanvaraisia tuomioita.
Kun Kurri yritti erän viimeisellä häiritä Salmingin hyökkäyksen avaamista, hänen mailansa otti ruotsalaisen liikkeestä pompun ja osui epäonnisesti suoraan tämän kasvoihin. Torontolaisyleisön raivoisassa huutomyrskyssä Jakushev heitti Kurrin ulos ottelusta.
Esa Tikkanen pelasi viimeiset sekunnin pois oman maalin takana yleisön viheltäessä villisti. Summerin jälkeen Thomas Rundqvist kävi runttaamassa hänet selästä laitaan aloittaen uuden käsikähmän.
Kurri saatiin kabinettipelillä takaisin jäälle ratkaisurooliin
Suomen jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen ryhtyi erätauolla tiukkaan työhön kulisseissa. Vuorinen huomasi Jakushevin sotkeneen Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n ja NHL:n säännöt keskenään, minkä myötä kävi ilmi, ettei Kurria olisi pitänyt ajaa koko ottelusta ulos.
– Jari käytiin hakemassa suihkusta takaisin peliin. Hän oli jo pukuhuoneessa riisumassa kamoja, Matikainen muistaa heti tapauksen.
Ulosajon jälkeen Suomen vaihtopenkillä istui pitkä rivi hiljaisia miehiä katsomassa Kurrin poistumista kaukalosta. Hänen paluunsa sytytti Leijonat taisteluun, kun Kurrin, Ruutun ja Tikkasen ketju urakoi hirmuminuutteja.
Ruotsalaisten kone alkoi keittää yhä pahemmin ottelun puolivälin lähestyessä. Johan Garpenlöv iski Hannu Järvenpäätä nyrkillä takaraivoon, ja Kurrin kenttä pääsi pyörittämään ylivoimaa, joka päättyi Teppo Nummisen tälläämään 3-0-maaliin.
Torikokousten keskellä jatkuvasti olleen Jakushevin sekava ilta päättyi lopulta kolmannessa erässä väärän ruotsalaispelaajan ulosajoon. Suomalaiset istuivat jatkuvasti jäähyllä, ja edellisen kevään muistot alkoivat hiipiä mieliin 1-3-kavennuksen myötä.
Maalivahti Markus Ketterer kuitenkin kesti tulituksessa, ja Kurri toimitti armottomassa paineessa kiekon kahteen kertaan pois omalta alueelta Ruotsin hakiessa toista ylivoimaosumaansa.
Leijonat piti vielä viimeisessä ottelussa Yhdysvaltoja tiukalla, mutta taipui lopussa 3-4-tappioon. Uroteot jäivät Ruotsi-voittoon, joka takasi Kanada cupin historiallisen kolmannen sijan parhaana eurooppalaisena joukkueena.
Tulos oli Calgaryn vuoden 1988 olympiahopean ohella merkittävä tienraivaaja suomalaisen jääkiekon läpimurrolle.