NHL:n venäläistähti sai jättimäisen pelikiellon kesken pudotuspelien – rikkoi hoito-ohjelman sääntöjä
NHL:ssä pelaavan Colorado Avalanchen venäläistähti Valeri Nitshushkin on asetettu kuuden kuukauden mittaiseen pelikieltoon ja NHL-pelaajien tukiohjelmaan.
NHL ja pelaajayhdistys NHLPA kertoivat asiasta varhain tiistaiaamuna Suomen aikaa juuri ennen Coloradon ja Dallas Starsin välisen ottelusarjan neljättä ottelua.
Nitshushkin hakeutui NHL:n tukiohjelmaan tammikuussa, mutta palasi helmikuussa takaisin joukkueensa vahvuuteen.
Nyt NHL on asettanut venäläisen kolmostason tukiohjelmaan ja vähintään kuuden kuukauden mittaiseen pelikieltoon, koska Nitshuskin on rikkonut hoito-ohjelman sääntöjä. Nitshushkin ei saa pelikieltonsa aikana lainkaan palkkaa.
Daily Faceoffin NHL-toimittajan Frank Seravallin tietojen mukaan Nitshushkin olisi hiljattain reputtanut huumetestin.
Nitshushkinin poisjäänti on Coloradolle valtava takaisku, sillä 29-vuotias venäläinen on ollut pudotuspeleissä hurjassa iskussa. Hän ehti tehdä kahdeksassa pelaamassaan pudotuspeliottelussa yhdeksän maalia ja kymmenen tehopistettä.
Nitshushkin jätti pudotuspelit kesken myös viime kaudella, kun hän joutui kohun keskelle Seattle Krakenia vastaan pelatun ottelusarjan aikana. Tuolloin Seattlen poliisi hälytettiin paikalle venäläisen hotellihuoneeseen, jossa Nitshushkinin seurassa ollut päihtynyt nainen oli saamassa hoitoa Avalanchen lääkintähenkilöstöltä ja ensihoitajilta.
Uusimmat
-
14:25
Olkiluoto 2 palaa vajaatehoisena, jottei se ole vaarassa mennä heti uudelleen rikki
-
14:21
Zelenskyi kertoo Ukrainan voitonsuunnitelmasta: "Selkeät, yksityiskohtaiset askeleet sodan oikeudenmukaiselle päätökselle"
-
14:03
Tiesitkö? Kahvin valmistustapa vaikuttaa kolesteroliarvoihin
-
13:59
Poliisi etsii öljyä suojatielle levittänyttä Joensuussa
-
13:47
Laskettelukeskukselta yllätys 10-vuotiaille: Mäkeen ilmaiseksi!
-
13:40
Laulaja Tuuli aikoo muuttaa julkisuuskuvaansa totuudenmukaisemmaksi: "Minäkin kamppailen asioiden kanssa"
-
13:18
Onko HIFK kirottu? Rujoja faktoja lähihistoriasta: "Kannattaisi kyllä katsoa"
-
13:18
Asiantuntijat: Toimimalla oikein vanhempi voi säästää lapsen koko elämää painavalta häpeältä
-
13:10
Huulirasvariippuvuudesta ei ole helppoa ulospääsyä – tässä vinkit vieroitukseen
-
12:59
Näin Helsingin pikkuveljestä tuli oikea kaupunki, jossa on puhuttu jo vuosia yli sataa kieltä
-
12:56
Näillä ehdoilla Kela voi korvata hoitokustannuksiasi ulkomailla
-
12:27
Orpon esikunta vastaa MTV:lle, miksi KD:n eriävästä mielipiteestä ei kerrottu: "Eivät ole julkisia"
-
12:26
Israel sanoo tuhonneensa Hizbollahin komentopaikan Etelä-Libanonissa – MTV seuraa
-
12:13
Ulkoministeri vähättelee Ylellä Essayahin ja Tavion poikkeamia Suomen linjasta: "Hän on eri mieltä, mennään eteenpäin"
-
12:09
Karkkilassa heilui kirves – poliisi tutkii törkeää rikosta
-
12:08
10-vuotias varasti auton ja kaahasi lapsia täynnä olevalla leikkipaikalla USA:ssa – epäillään myös ryöstöstä ja pahoinpitelystä
-
12:02
Tinni Wikström lähti tv-ohjelmaan yhdellä ehdolla
-
11:46
Kymmenettuhannet suomalaiset saivat poliisilta varoitusviestin – löytyvät rikollisten soittolistalta
-
11:35
Varo mustaa jäätä! Näissä paikoissa se voi varsinkin yllättää
-
11:32
Näky HIFK:n pukukopissa veti Siim Liivikin mietteliääksi: "Ei voi olla vaikuttamatta"
-
Lataa lisää