Presidentti Sauli Niinistön mukaan tilanne on äärimmäisen hankala.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön mukaan Suomi ei pysty palauttamaan turvapaikanhakijoita, jotka eivät täytä suojelun kriteerejä.
Niinistö nosti vierailullaan Puolassa esiin näkemyksen, jota hän luonnehti "aika kiusaavaksi". Hän sanoi, että siinä missä kansainväliset sopimukset edellyttävät ihmisten suojaamista, on automaattisena lähtökohtana ajatuksissa ollut, että jos ihminen ei täytä kriteereitä, niin tällä ei ole maahantulo-oikeutta.
– Ikävä kyllä tämä jälkimmäinen puoli jää nyt toteutumatta. Olemme nähneet, että aiheettomia hakemuksia tehneitä hakijoita ei kyetä palauttamaan, Niinistö sanoi suomalaisille toimittajille.
Niinistön mukaan Venäjä näyttää tehneen käyttäytymisellään selväksi, että kerran Suomen rajalle asti päässyt ihminen ei enää pääse takaisin Venäjälle, vaikka tämä ei olisi Suomessa käynytkään.
– Nämä ovat äärimmäisen hankalia tilanteita, Niinistö sanoi.
Lue myös: Venäjän ulkoministeriö: Rajanylityspaikkojen sulkeminen on Suomen provokaatiota
Rajalta pyritään myös Puolaan ja Latviaan
Niinistön mukaan itärajan tilanne kytkeytyy vastaavaan toimintaan Puolan ja Latvian rajoilla. Vuonna 2021 Valko-Venäjän itsevaltainen presidentti Aljaksandr Lukashenka johti hybridioperaatiota Puolaa vastaan, jossa tuhansia siirtolaisia ohjattiin Puolan rajalle.
Niinistö kertoo myös kuulleensa joidenkin Suomeen tulleiden pyrkineen jo Puolan ja Latvian rajan yli siinä onnistumatta.
– Nyt näytetään vähän hakevan sitä helpointa tietä Eurooppaan.
Niinistö otti kantaa rajaturvallisuuteen sen jälkeen, kun Suomi sulki neljä rajanylityspaikkaa itärajalla.
Niinistö aloitti maanantaina kaksipäiväisen virallisen vierailunsa Puolassa, missä hän tapasi aiemmin päivällä presidentti Andrzej Dudan.
Presidentti Duda kutsui tilannetta Suomen rajalla Venäjän hybridioperaatioksi. Duda sanoi myös Puolan olevan valmis auttamaan Suomea itärajan tilanteen hallinnassa, jos Suomi tarvitsee apua.