Niinistö Ylellä: Bidenin ja Putinin puhelun suurin anti olivat vakuuttelut diplomaattisesta etenemisestä

2:22img
Putin haluaa keskustella Bidenin kanssa – ilmoitus tuli pian Putinin ja Lukashenkan kohtaamisen jälkeen
Julkaistu 31.12.2021 09:06(Päivitetty 31.12.2021 09:34)

MTV UUTISET - STT

Presidentti Sauli Niinistön mukaan Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin puhelussa ei julkisuuteen tulleiden tietojen perusteella ollut kovin paljon uutta.

– Jos ajatellaan tätä eilistä puhelua, niin kovin paljon uutta siinä ei ilmentynyt. Ja ehkä paras puoli puhelussa oli, että kumpikin osapuoli näytti, tiedotteissa ainakin, vakuuttavan valmiuttaan diplomaattisen etenemiseen, joka sitten tammikuun toisella viikolla lähteekin liikkeelle, presidentti sanoi Ylen Ykkösaamussa perjantaina.

– Tuo mitä venäläiset ovat sitten sanktioista varoittaneet, se varmasti kuuluu nyt tähän retoriikkaan, mutta kiinnitin kyllä huomiota siihen, että Kremlin tiedotteessa todettiin Yhdysvalloilla ja Venäjällä olevan erityinen rooli Euroopassa. Siinä ehkä olisi pitänyt aloittaa lista kyllä Euroopan unionilla, jolla kai on kaikkein eniten roolia Euroopassa, Niinistö jatkoi.

"Miksi puhelu oli tarpeen?"

Niinistön mukaan puhelussa ei vaikuta olleen kovin paljon uutta.

– Jää tietysti vähän kysymään, että miksi puhelu oli tarpeen, sehän oli kait Putinin aloitteesta. Hyvä puoli on kuitenkin se, että nyt voidaan kuitenkin olla melkoisen vakuuttuneita siitä, että tuonne tammikuun toiselle viikolle asti ainakin säilyy rauhantunnelma.

Presidentin mukaan Kremlin viestin pääpaino on turvatakuissa.

– Kun vähän miettii näitä sanomia, etenkin Kremlin suunnasta, niin pääaihe tuntuu kylläkin olevan yleisissä vaatimuksissa, turvatakuissa niin kuin he sanovat, ja Ukraina näyttää ikään kuin muodostavan raamit tällaisen keskustelun käymiselle.

Lue myös: Upin Mika Aaltola: Niukkasanaisuus Bidenin ja Putinin puhelusta voi olla hyvä merkki – "Jos olisi ollut suurta eripuraa..."

Tuoreimmat aiheesta

Maailmanpolitiikka