Niskanen putosi suorilta jaloilta – "Nyt on aika kaput"

1:39img
Julkaistu 08.01.2016 14:16

MTV SPORT- STT

Iivo Niskaselta loppui tyystin energia kesken maastohiihdon Tour de Ski -kiertueen kympin kilpailua Italiassa.

Niskanen keskeytti Toblachissa vapaan hiihtotavan kilpailun puolimatkan jälkeen, eikä siten voi jatkaa kiertuetta eteenpäin.

- Nyt on aika kaput. Palelee, Niskanen kertoi selviydyttyään joukkueen huoltorekalta haastattelualueelle.

Joulukuussa sairastellut Niskanen kuvasi olleensa kiertueen aikana lujilla.

- Ei ole monesti tullut pudottua ihan jaloilta alas. Jos olisin ennen kisaa tiennyt, en olisi lähtenyt. Lenkkivauhtia aina jaksaa mennä, mutta jostain syystä nyt kävi näin.

Niskasen mielestä tämän kiertueen kulku on ollut hänelle osallistumista eikä menestyksen tavoittelemista, kuten hän toivoisi.

- Tänään kävi niin, etten nähnyt edes maalia, Niskanen sanoi ja mietti, miten hän pääsee Italiasta kesken kaiken pois.

Niskanen puntaroi Tour de Skin kesken jättämistä jo ennen kiertueen alkamista, mutta päätti kuitenkin jatkaa Sveitsistä ja Saksasta Italiaan. Kaksi starttia jäi hiihtämättä, eikä Niskanen ole kolmella yrityksellä koskaan päässyt Tour de Skitä maaliin asti.

Kilpailukauden jatkostaan Niskanen ei osaa sanoa.

- Nyt kuntoon takaisin. Ja kun on kunnossa, niin sitten tulen kisoihin. Kun säilyy vaan terveenä, niin eiköhän tästä toivu.  

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto