Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin virkarikosoikeudenkäynti jatkuu paraikaa Yhdysvalloissa.
Tänään puheenvuoron oikeudenkäynnissä saivat Donald Trumpin puolustusasianajajat, jotka kritisoivat entistä presidenttiä vastaan esitettyjä syytteitä erittäin kovasanaisesti. Puolustus kuvaili syytteitä muun muassa noitavainoksi.
– Kuten jokaisesta poliittisesta noitavainosta, johon vasemmisto on syyllistynyt viimeisen neljän vuoden aikana, myös tästä virkarikossyytteestä puuttuvat täysin faktat, todisteet ja kansalaisten etu, Trumpin asianajaja Michael van der Veen sanoi puheenvuorossaan.
– Senaatin pitää nopeasti ja päättäväisesti hylätä se äänestyksessä, hän jatkoi.
Virkarikosoikeudenkäyntiä Washingtonissa seuraavan MTV Uutisten kirjeenvaihtajan Janne Hopsun mukaan Trumpin puolustajat ovat odotetusti todenneet, että Trump on käyttänyt vain perustuslain suomaa sananvapauttaan.
– Ja siihen kuuluu myös kova kielenkäyttö. He (puolustus) sanovat myös, että Trump on puhunut paljon myös rauhanomaisuuden puolesta ja puolustanut lakia ja järjestystä, Hopsu kuvaa.
Näin puolustus perustelee kantaansa
Trumpin puolustajat ovat myös luonnehtineet virkarikossyytteitä demokraattien poliittiseksi kostoksi, joka Hopsun mukaan ei kohdistu ainoastaan Trumpiin vaan myös tämän 75 miljoonaan äänestäjään.
– Tuolla on nyt ollut kolmatta päivää käytännössä tällaista videoklippien kamppailua. Kaksi ensimmäistä päivää demokraattisyyttäjät esittivät niitä ja tänään oli sitten puolustuksen vuoro.
Hopsun mukaan tämänpäiväisissä puolustuksen puheenvuoroissa on toistunut useasti sana fight, eli taistella.
– He (puolustus) osoittivat tällä, kuinka paljon demokraatit itse ovat käyttäneet rajua kieltä, Hopsu kertaa.
Hopsun mukaan Trumpin puolustus on pyrkinyt osoittamaan sen, miten demokraatit olivat syyte-esityksessään syyllistyneet asioiden vääristelyyn.
– He käyttivät myös sitä argumenttia, että tämä koko prosessi on edelleen perustuslain vastainen, vaikka senaatti toisin alkuviikosta päätti.
Lue lisää: Senaatti äänesti Trumpin virkasyyteoikeudenkäynnin olevan perustuslain mukainen – äänet käsittelyn jatkamiseksi jakautuivat 56–44
Lue myös: Kongressin valvontavideo julki: Näin lähelle Mike Penceä mellakoijat pääsivät – varapresidentin perhe evakuoitiin hetkeä ennen rakennuksen valtaamista
Ratkaisu asiaan voidaan saada hyvinkin pian
On ennustettu, että syytekäsittely viedään maaliin mahdollisimman nopeasti, jotta huomio voitaisiin kohdistaa tulevaan ja Yhdysvaltain istuvan presidentin, Joe Bidenin, valtakauteen.
Hopsun mukaan ratkaisun hetket voivat koittaa jo viikonlopun aikana.
– Nyt, kun puolustus on pitänyt puheenvuoronsa, senaattoreilla on muutama tunti aikaa kysyä molemmilta puolilta, miten tässä käy – todistajia ei kuulla.
– Kongressissa kyllä jo ensi viikolla siirrytään niin sanotusti normaaliin päiväjärjestykseen, normaaliin valtakunnan politiikkaan ja keskinäiseen riitelyyn muissa asioissa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Tuomiota pidetään epätodennäköisenä
Yhdysvaltain edustajainhuone asetti Trumpin virkasyytteeseen kapinaan kiihottamisesta sen jälkeen, kun hänen kannattajansa olivat hyökänneet kongressirakennukseen loppiaisena.
Viisi ihmistä kuoli mellakan seurauksena.
Oikeutta käydään senaatissa. Jotta Trump tuomittaisiin, pitäisi kaikkien 50 demokraattisenaattorin sekä 17 republikaanisenaattorin äänestää häntä vastaan.
Tuomiota pidetään siksi epätodennäköisenä.
Trump on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka on asetettu virkasyytteeseen kahdesti.
Hän on myös ensimmäinen, jota vastaan käydään senaatissa oikeutta presidenttikauden jo päätyttyä.
4:01