Norjalaistähdiltä kritiikkiä yleisurheilun MM-kisojen koronarajoituksille – "Se on hiukan pelottavaa"

1:33img
Katso videolta C Moren asiantuntijan Mika Järvisen analyysi MM-kisojen kolmannesta kisapäivästä, jolloin vuorossa ovat muun muassa naisten moukari- ja seiväshyppyfinaalit.
Julkaistu 17.07.2022 17:25
Toimittajan kuva

Feliks Heikkinen

feliks.heikkinen@mtv.fi

@feliksheikkinen

Yleisurheilun MM-kisoissa Eugenessa on todettu useita koronatartuntoja. Perjantaina tiedotettiin seitsemästä tartunnasta, joista kaksi on urheilijoilla. Norjan huippujuoksija Amalie Iuelin mielestä kisoihin tulisi asettaa maskipakko.

Norjan suurimpiin tähtiin lukeutuva Jakob Ingebrigtsen oli jo aiemmin kritisoinut Eugenen kisojen löyhiä koronarajoituksia. Ingebrigtsen ei asu muiden urheilijoiden kanssa Oregonin yliopiston kampuksella, vaan hän on ottanut itselleen hotellihuoneen. Näin on toiminut myös supertähti Karsten Warholm

– Näemme, että ihmiset ovat hiukan enemmän rentoutuneempia rajoituksien suhteen kuin aiemmin. Silloin pitää vain päästä mahdollisimman kauas. Olen hiukan peloissani, kun näen monia urheilijoita ja taustahenkilöitä, joita ei kiinnosta, ovatko he saaneet tartunnan vai eivät. Se on kuin koronaa ei olisikaan, Ingebrigtsen sanoi aiemmin.

Kisajärjestäjät ovat reagoineen tartuntoihin ja he ovat asettaneet maskisuosituksen sisätiloihin. Iuelin mielestä toimenpiteet pitäisi olla tiukempia.

– Meillä on kaikki kunnossa, mutta se on pahemmin muilla. He eivät ole niin varovaisia. Monet eivät käytä maskia ja niin edelleen. Se on hiukan pelottavaa. Minun täytyy vain pitää huoli itsestäni. Olen todella sitä mieltä, että maskien käyttö pitäisi olla pakollista, Iuel totesi.

Tuoreimmat aiheesta

MM-yleisurheilu