Norjan antidopingpomo: Johaugin näytteen pitoisuus niin pieni, ettei paranna suoritusta

Therese Johaug 2016 (2)
Julkaistu 14.10.2016 06:00

MTV SPORT

Norjan antidopingpomo Brihta Rokenes kertoi Therese Johaugin dopingrikkeen vaativan vielä tarkempaa syyniä.

Norjan hiihtoliitto tiedotti torstaina, että Johaug on kärynnyt clostebol-nimisestä aineesta. Kyseessä on anabolinen steroidi.

Hiihtoliiton tiedotteen mukaan Johaug on saanut lääkeainetta Trofodermin-haavanhoitorasvasta, jota hän on käyttänyt huulien auringonpolttamien hoitoon. Hän sai voidetta Italiassa syyskuussa reilun viikon ajan. Lääkäri oli vakuuttanut, että rasvaa voi käyttää, eikä se sisällä kiellettyjä aineita.

1:02img

Rokenes kertoo, että hoitorasvan steroiditasot ovat pieniä.

–  Steroideilla on iso vaikutus. Mutta tämän kaltaisissa rasvoissa niiden pitoisuudet ovat todella pieniä. Mikään ei viittaa siihen, että se vaikuttaisi mitenkään suoritukseen, Rokenes kertoi Norjan yleisradioyhtiö NRK:n mukaan.

Mitä mieltä Suomen urheilun eettisen keskuksen pääsihteeri Harri Syväsalmi on tuoreesta dopingkohusta? Katso tuore haastattelu tästä:

5:36img

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto