Norjan mäkihyppytähti hylättiin tylysti MM-kisoissa: "Haluan pois täältä"

GettyImages-1943858517
Granerudin MM-mitalihaaveet kariutuivat.Andrzej Iwanczuk/NurPhoto
Julkaistu 27.01.2024 10:04
Toimittajan kuva
Jere Hultin

jere.hultin@mtv.fi

Norjan mäkihyppytähti koki karun kohtalon lentomäen MM-kisoissa.

Halvor Egner Granerud hylättiin, eikä hän saanut hypätä ensimmäistäkään kierrosta. Tuomariston tarkastuksessa Granerudin hyppypuku paljastui liian suureksi ja näin ollen sääntöjen vastaiseksi. 

Kaikkiaan neljä hyppääjää koki saman kohtalon. 

Norjalainen suljettiin pois henkilökohtaisesta kisasta kokonaan, joten mestaruustaisto on hänen osaltaan ohi ennen kuin se ehti edes alkaa.

– Se sattuu. Juuri nyt haluan vain pois täältä. Olen niin pettynyt, Granerud sanoi NRK:lle.

Granerud on, 27, on voittanut lentomäen MM-kisoissa kultaa joukkuemäessä ja hopeaa henkilökohtaisessa kisassa vuonna 2020. Mäkihypyn maailmancupin kokonaiskisan hän on vienyt urallaan kahdesti. 

Henkilökohtaisen kisan johdossa on kahden kierroksen jälkeen Slovenian Timi Zajc. Itävallan Stefan Kraft on toisena. 

Suomen Niko Kytösaho on mainioissa asetelmissa seitsemäntenä. Lauantaina ohjelmassa on jäljellä olevat kaksi hyppykierrosta. 

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy