Satavuotias toisen maailmansodan amerikkalaisveteraani Harold Terens on purjehtinut tänään lauantaina avioliiton satamaan ranskalaisessa Carentan-les-Maraisin kaupungissa samaan aikaan, kun siellä muistettiin 80 vuoden takaisen Normandian maihinnousun tapahtumia.
Harold Terensin mielitietty on 96-vuotias Jeanne Swerlin, jonka hän tapasi muutama vuosi sitten.
– Olemme hyvin otettuja siitä, että herra Terens on päättänyt mennä naimisiin juuri täällä, missä Utah- ja Omaha-rannoille maihin nousseet liittoutuneiden joukot kohtasivat, kaupungin pormestari Jean-Pierre Lhonneur ylisti.
– Tarjoamme hänelle samppanjaa, totta kai, mutta annamme myös pienen lahjan kiitokseksi osallistumisesta Ranskan vapauttamiseen, pormestari jatkoi.
Mikäli vielä häähumun jälkeen jaksaa, Terensin oli määrä ottaa osaa lauantaina illalla kaupungin keskustassa järjestettävään veteraanien paraatiin.
Ensimmäinen liitto kesti 70 vuotta
Avioliitto on Terensin toinen. Ensimmäisen vaimonsa kanssa hän ehti olla yhdessä 70 vuotta ennen tämän kuolemaa vuonna 2017.
Sulhanen ylisti taannoisessa uutistoimisto AFP:lle antamassaan haastattelussa estoitta tulevaa vaimoaan.
– Hän on elämäni valo, joka tekee kaikesta kaunista. Hänen vuokseen elämä on elämisen arvoista, Terens kehui.
Morsian oli yhtä höveli.
– Hän on komea ja sitä paitsi hyvä suutelija.
Lue myös: Normandian maihinnousun alettua Suomen sodanjohto ennakoi pahaa – 3 päivää myöhemmin pelko kävi toteen
Maailman johtajat Normandiassa juhlistamassa maihinnousun 80-vuotispäivää