Normandian maihinnousu säteili Karjalankannakselle saakka. Jatkosodan loppunäytelmä käytiin kesällä 1944.
Välittömästi 6. kesäkuuta 1944 Päämajan tiedusteluosasto laati tilannekatsauksen, jossa kerrottiin länsiliittoutuneiden maihinnousun alkaneen. Siinä arvioitiin, että maihinnousulla olisi todennäköisesti merkitystä pidemmällä aikavälillä myös Suomen rintamille.
– Ja niinhän siinä kävi. Me emme käyneet sotaa erillisessä tyhjiössä. Suursodan voimasuhteiden muutos vaikutti myös Suomen tilanteeseen, arvioi sotahistorian apulaisprofessori Mikko Karjalainen Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Normandian maihinnousu oli liittoutuneiden yhteinen ponnistus. Jo ensimmäisenä hyökkäyspäivänä Yhdysvallat, Britannia, Kanada ja Vapaa Ranska onnistuivat siirtämään noin 150 000 miestä eri sillanpääasemiin Saksan miehittämän Ranskan pohjoisille rannoille. Se kiihdytti Natsi-Saksan kukistumista, joka tapahtui keväällä 1945. Saksa antautui Neuvostoliiton vallattua Berliinin ja Adolf Hitlerin tehtyä itsemurhan.
Tieto maihinnoususta kantautui suomalaisten olohuoneisiin sanomalehtien ja radion välityksellä vuorokaudessa.
Lue myös: M/S Alpo palasi Normandiaan maihinnousun paikalle – 20 vuotta sitten suomalaisia ei rannalle haluttu
Karjalankannaksella kajahti
Vain kolme päivää myöhemmin, 9. kesäkuuta, puna-armeija käynnisti suurhyökkäyksensä suomalaisia joukkoja vastaan Karjalankannaksella kapealla Valkeasaaren kaistaleella.
– Silloin ei Mikkelin päämajassa ollut muuta tehtävissä kuin toivoa, että Kannaksen joukot taistelisivat mahdollisimman tehokkaasti. Joukkojensiirrot muilta rintamaosilta ja saksalaisten ilma- ja muu tuki ehtivät vaikuttaa Karjalankannaksen tilanteeseen vasta päivien kuluttua.
Keväällä 1944 Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli käyty rauhantunnusteluita, mutta Suomen kannalta tyrmistyttävien ehtojen vuoksi tuloksetta. Karjalaisen mukaan Suomen sotilasjohdossa tiedettiin, että Neuvostoliiton suurhyökkäys on tulossa.
– Kevään 1944 aikana oli selvinnyt se, että painopiste tulisi olemaan Karjalankannaksella. Hyökkäykseen oli varauduttu, mutta ajankohtaa ei tiedetty, Karjalainen arvioi.
Suomi kävi sotaa Neuvostoliittoa vastaan, käytännössä Saksan liittolaisena. Liittoutuneet olivat sopineet Teheranissa järjestetyssä konferenssissa jo vuonna 1943, että lännestä käsin tullaan toteuttamaan maihinnousu, mitä seuraisi Neuvostoliiton hyökkäys idästä Saksaa vastaan.
– Tällä tavoin Saksa haluttiin puristaa yhä tiiviimmin kahden rintaman sotaan, Karjalainen tiivistää.
Puna-armeijan tavoitteena oli nopea voitto ja ainakin eteläisen Suomen miehittäminen. Hyökkäys alkoi pommikoneiden ja tykkien moukaroinnilla, mitä seurasi jalkaväen hyökkäys seuraavana päivänä. Kranaattien jylinä kuului Mikkeliin ja Helsinkiin saakka.
Puolustustaistelusta huolimatta Neuvostoliiton sotilaat etenivät kesän aikana. Suomen kannalta ratkaisevaksi torjuntavoitoksi osoittautui Tali-Ihantalan taistelu kesä-heinäkuussa Viipurin pohjois- ja koillispuolella, mutta ankaria taisteluita käytiin myös esimerkiksi Viipurinlahdella, Äyräpäässä ja Vuosalmella.
Lopulta aselepo solmittiin 4. syyskuuta 1944 ja varsinainen rauhansopimus pari viikkoa myöhemmin 19. syyskuuta.
Rauhanehdot olivat tiukat: Suomen itäraja tuli noudattamaan Moskovan rauhansopimuksessa (1940) vedettyjä rajalinjoja; Suomi menetti Karjalankannaksen, Laatokan pohjoispuolen, Kuusamon–Sallan alueen sekä Petsamon, saksalaissotilaat oli aseista riisuttava ja karkotettava pois Suomesta, sotakorvauksia 300 miljoonan Yhdysvaltain dollarin edestä sekä Porkkalanniemen vuokraus Neuvostoliitolle 50 vuodeksi.