Zimbabwe on tehnyt 2,7 miljoonan dollarin kaupat yli 90 norsun myymisestä Kiinaan ja Dubaihin, maan viranomaiset kertovat.
Rahat käytetään maan puistojen ja villieläinten suojeluun, kertoi Zimbabwen kansallispuistoista vastaava viranomaisen edustaja Tinashe Farawo.
Farawon mukaan heillä on ollut vaikeuksia hallita norsupopulaatiota kansallispuistoissa, ja näiden kuuden vuoden aikana suoritettavien kauppojen avulla kustannetaan jäljelle jäävien norsujen ylläpidon.
– Meillä on ongelmia norsupopulaation hallinnassa. Jotta resurssejamme voitaisiin käyttää kestävästi, norsujen on maksettava ylläpidostaan, Farawo sanoi CNN:lle.
Lue myös: Erikoinen pelastusoperaatio Thaimaassa: Kuusi pientä norsua juuttui useiksi päiviksi mutaan – lopulta hätiin tulivat puistonvartijat
Kansallispuistoissa kärsitään veden puutteesta, joten norsuille täytyy etsiä veden lähteitä muualta. Se tuottaa paljon kustannuksia puistolle.
Turismiministeri Prisca Mupfumira kertoi, että maassa on tällä hetkellä 85 000 norsua, mutta resursseja on vain 55 000 norsun ylläpitoon.
Kiinaan ja Dubaihin lennätettiin vuosien 2012–2018 välillä yhteensä 98 norsua, jotka maksoivat 13 000–41 500 dollaria yksilö.