Nuori Jyrki Sukula oli napit vastakkain Jaakko Kolmosen kanssa – "Myönnän virheeni"

Jaakko Kolmonen Jyrki Sukula
Lehtikuva
Julkaistu 09.09.2016 20:30

MTV VIIHDE-STT-MARIA ROSVALL

Jaakko Kolmonen oli Suomen ensimmäisiä tv-kokkeja.

Kollegat muistelivat perjantaina lämmöllä keittiömestari ja tv-kokki Jaakko Kolmosta. Kokkausohjelmistaan tunnettu Kolmonen kuoli viikonloppuna äkilliseen sairauteen. Hän oli 75-vuotias.

Kolmosen ohjelmia olivat muun muassa 1970-luvulla alkaneet Patakakkonen ja Asia on pihvi. Hän puhui erityisesti puhtaiden ja terveellisten raaka-aineiden puolesta ja kannatti suolan, sokerin ja kovien rasvojen käytön vähentämistä.

Jyrki Sukula tutustui Kolmoseen jo 1980-luvulla ravintolakoulussa ollessaan. Sukula kehuu Kolmosen merkitystä suomalaiselle ruokakulttuurille ja kansanterveydelle, vaikka myöntääkin, että oli nuorena ajoittain napit vastakkain hänen kanssaan.

– Tässä myönnän suurilta osin omat virheeni. Sen jälkeen olen ymmärtänyt hänen pointtinsa merkittävästi paremmin.

Sukulan mukaan Kolmosen opit ovat vaikuttaneet myös suomalaisten maun kehittymiseen.

– Suolan, sokerin ja kovan rasvan vähentäminen on tehnyt suuren palveluksen meille kokeille. Suolalla korostetaan ja rasvalla pyöristetään makuja. Mitä on tapahtunut, kun niiden käyttöä on vähennetty? Seurauksena syömme aiempaa mieluummin karvasta ja hapanta eli muita perusmakuja.

Sukula selittää, että runsaan suolan ja rasvan käytön aikaan juuri kukaan ei esimerkiksi syönyt salaattia ilman makeaa kastiketta.

– Muutos näkyy erityisesti lehtivihreän syömisessä: tuoreiden yrttien syöminen ja niillä maustaminen on kiihtynyt täysin sen jälkeen kun rasvaa, sokeria ja suolaa on ryhdytty vähentämään.

Tuoreimmat aiheesta

TV-ohjelmat