Nuorten Leijonien MM-kultajoukkueessa ihastuttanut ilopilleri Kasper Björkqvist on yksi Leijonien ensimmäisen MM-leiriryhmän mielenkiintoisimmista nimistä. Björkqvist, 20, on viilettänyt kahdella viime kaudella USA:ssa NCAA-yliopistosarjassa.
Björkqvist ei pelannut nuorempana yhtään liigapeliä, vaan hän päätti jo ajoissa siirtyä Yhdysvaltojen yliopistotasolle. Nuorten MM-kultaa hän voitti pelatessaan Bluesin A-junioreissa.
Tällä kaudella Providence Collegessa pelatessaan Björkqvist nakutti 40 ottelussa tehot 16+7=23.
Kevät jatkuu maajoukkueessa, kun hänen nimensä oli mukana Leijonien tämän viikon leiriryhmässä.
– Tietynlainen unelmien täyttymys olla mukana täällä, Björkqvist hymyili MTV Sportille Turussa, missä Leijonat kohtaa torstaina Valko-Venäjän.
– Yritän joka päivä kehittyä ja yritän joka päivä oppia lisää ja lisää. Totta kai sitä on nälkäinen, kun tuli vielä pitkän matkan takaa. Sitä yrittää vain päästä seuraavalle viikolle, Björkqvist tuumasi tavoitteistaan.
Björkqvistin mukaan hän lähestyy kahta tämän viikon Valko-Venäjä-ottelua hyvin yksinkertaisen kaavan kautta.
– Varmasti jokaiselta pelaajalta, joka tänne tulee, odotetaan sitä, että pelaa omaa peliä. Mulla se on sellaista röyhkeää pelaamista, maalille menemistä ja sen tyyppistä.
Yliopistopelien jälkeen Björkqvist on havainnut nopeasti muuttuneen ympäristön.
– Yliopistossa on hirveästi intoa ja välillä vauhti on aika kovaa. Täällä esimerkiksi jokaisesta syötöstä huomaa sen, että laatu on läsnä ja on tekemisissä ammattimiesten kanssa. Onhan tuo erilaista.
Leijonien ja Valko-Venäjän ensimmäinen kohtaaminen on ohjelmassa torstaina. Toinen peli käydään perjantaina Hämeenlinnassa.
Björkqvistin haastattelu näkyy kokonaisuudessaan ylhäältä videolta.