Nuorta naista syytetään koulusurman valmistelusta – oikeus antaa tänään tuomion tai välituomion asiassa

Syyttäjä on vaatinut, että naiselle tehdään mielentilatutkimus.

Pohjanmaan käräjäoikeus antaa tänään tuomion tai välituomion epäillystä koulusurman valmistelusta. 

Syyttäjä vaatii 23-vuotiaalle naiselle enintään seitsemän vuoden vankeusrangaistusta useasta törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Nainen kiistää syytteet.

Nainen meni maaliskuussa aseen ja noin 190 patruunan kanssa Isonkyrön koulukeskukselle. Tekopäivänä nainen teki Instagramin tarinaosioon julkaisun, jonka kautta pääsi näkemään videon ja niin sanotun manifestin, joissa hän avaa epäillyn rikoksen taustoja.

Syyttäjä: Koulusurmaa valmisteltu monta vuotta

Koululla ollessaan nainen sai soiton läheiseltään. Nainen poistui koululta, ja poliisi otti hänet kiinni kotipihastaan. Koulusurma-aikeesta luopumiseen vaikutti syyttäjän mukaan se, että naisen koululla näkemät oppilaat olivat nuorempia kuin tämä oli kuvitellut.

Syyttäjän mukaan naisen kotoa takavarikoitu materiaali osoittaa, että tällä oli vuosien varrella useampi suunnitelma koulusurmasta. Nainen oli valmistellut koulusurmaa vuodesta 2021 lähtien, syyttäjä katsoo.

Syyttäjä on vaatinut mielentilatutkimuksen tekemistä naiselle. Asiassa annetaan välituomio, mikäli tuomioistuin päätyy määräämään syytetyn mielentilatutkimukseen. Tässä tapauksessa varsinainen tuomio annettaisiin vasta tutkimuksen valmistumisen jälkeen.

"Tajusin, etten pysty siihen"

Puolustuksen mukaan syytteet pitäisi hylätä, sillä nainen on vapaaehtoisesti luopunut valmistelusta. 

Nainen myöntää, että hän on pidempään ollut kiinnostunut koulusurmista ja että suunnitelmassa on ollut piirteitä, jotka muistuttavat aiempia vastaavia tekoja. Puolustus kuitenkin totesi, etteivät ajatukset ole rangaistavia.

Oikeudenkäynnissä syytetty kertoi, mitä ajattelee koulusurmista nykyään.

– Uskon, että pidän niitä yhtä hirvittävinä tai hirvittävämpinä kuin kaikki täällä, koska olen ollut niin lähellä sitä. Ei ole oikein sanoja – muuta kuin, että se on kauheaa, nainen sanoi.

Hän kertoi olleensa koululle kävellessään valmis toteuttamaan suunnitelmansa, mutta muutti yhtäkkiä mieltään.

– Kun näin ne ihmiset, niin tajusin, etten pysty siihen, että en halua sellaista tehdä. Ja siinä tuli vahvasti vaan se, että en pysty, en halua. En haluaisi ikinä tehdä mitään sellaista.

Epäröi suunnitelmaa jo aiemmin

Naisen mukaan päätökseen kääntyä koululta ei vaikuttanut oppilaiden nuoruus eikä varsinaisesti läheisen kanssa käyty puhelu. Hän sanoi alkaneensa epäröidä suunnitelmansa toteuttamista jo aiemmin. Luopuminen siitä tapahtui hänen mukaansa asteittain.

– Se into, joka oli 2022, se on laskenut, että enemmänkin se ajan kuluminen antoi aikaa ajatella ja kohdallani se on mennyt niin, että olen pikemminkin alkanut kyseenalaistamaan sitä ja epäröimään.

Hän kertoi menneensä koululle, koska ajatteli, että nyt tai ei koskaan.

– Ja olen päätynyt siihen, että ei ikinä. Sinä päivänä luovuin koko päätöksestä ja päätös on vahvistunut, että tein oikein.

Lue myös:

    Uusimmat