Monet koripalloilijat tunnetaan kenttien ulkopuolella rentoina kavereina, mutta kyllä heilläkin on tosipaikassa perhosia vatsassa.
Sitä eivät edes yritä kiistää Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen pelaajat, jotka valmistautuvat viikonloppuna alkavaan EM-kotiturnaukseen.
- Jännittää aika paljon, mutta se kuuluu asiaan ja parantaa suoritusta. Ei olisi mitään järkeä pelata, jos ei jännittäisi yhtään, sanoo Suomen joukkueen Lauri Markkanen.
Suomi aloittaa urakkansa Helsingin EM-kisoissa lauantaina Israelia vastaan. Joukkue kohtaa alkulohkossaan myös Espanjan ja Ranskan.
- Odotan lauantaita todella paljon. Kunpa se olisi jo, Markkanen naurahtaa.
Monet katseet kääntyvät 211-senttiseen Markkaseen, joka on noussut myös miesten maajoukkueeseen. Markkasen mukaan kotikisoihin valmistautuminen on sujunut melko hyvin, vaikka kesäflunssa on vaivannut osaa pelaajista.
Katseet ulkomailla
Markkanen tulee todellisesta urheilijaperheestä. Hänen isänsä Pekka Markkanen on suomalaisen koripallon legendoja.
Riikka-äiti ylsi naisten maajoukkueeseen. Veljistä Miikka on kerännyt koripallossa nuorten maaotteluita, ja Eero pelaa jalkapalloa ammattilaisena Ruotsissa.
Ulkomaat odottavat myös Lauri Markkasta, joka siirtyy syksyllä Yhdysvaltojen yliopistosarjaan.
Suomen EM-ryhmästä myös Harold Aidoon, Samuli Niemisen, Remu Raitasen ja Joonas Tahvanaisen on määrä hypätä Pohjois-Amerikan yliopistokentille.
EM-turnaus on ulkomaille mieliville pelaajille tärkeä näyttöpaikka, sillä kisat tuovat Helsinkiin yliopistojen ja jopa NBA:n kykyjenetsijöitä.
- Tavoitteeni on pelata joskus ulkomailla. Nämä kisat auttavat siihen, myöntää Kouvoissa keväällä Suomen mestaruuden voittanut Tuomas Hirvonen.
Yksi EM-ryhmän mielenkiintoisista nimistä on Tomas Murphy, jonka isoveli Erik pelaa Suomen miesten maajoukkueessa.
Kolme erilaista vastustajaa
Helsingin EM-kisoissa on 16 maata. Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov uskoo, että turnauksessa nähdään yli kymmenen koripalloilijaa, jotka ovat viiden vuoden päästä NBA:ssa.
Usean suomalaispelaajan hän ennustaa nousevan miesten maajoukkueeseen.
Suomi kohtaa alkulohkossaan kolme erilaista vastustajaa.
- Israel on äärimmäisen taktinen joukkue. Espanja on taitava ja iso joukkue, joka pelaa kaunista koripalloa. Ranska on atleettinen ryhmä, jonka peleissä mennään kovaa, Mirolybov sanoo.
Millainen Suomi sitten on?
- Yhtenäinen, nälkäinen ja taitava. Olemme nopeita. Haluamme olla aggressiivisia ja aiheuttaa vastustajille ärsyttäviä tilanteita, päävalmentaja luettelee.
Ikäluokan edellisen EM-turnauksen voitti Serbia ennen Espanjaa ja Turkkia. Kolmikko kuuluu myös nyt vahvoihin mestariehdokkaisiin.
Suomi kohtasi Serbian hiljattain kahdesti vieraissa ja hävisi molemmilla kerroilla. Ensimmäisen ottelun nousu nihkeän alun jälkeen kuuden pisteen päähän kuitenkin kohotti pelaajien menestysuskoa.
- Se oli näyttö siitä, että hyvällä pelillä pystymme voittamaan kenet tahansa, Markkanen sanoo.