Nuorten tupakointi vähenee, mutta nuuskan käyttö kasvaa – näin suomalaisten nikotiiniriippuvuus muuttuu

0:49img
Nuorten tupakointi on vähentynyt huomattavasti kymmenen vuoden aikana – näin nuoret itse kommentoivat tupakointia tapana.
Julkaistu 10.11.2022 20:34
Toimittajan kuva
Sari Korpela

sari.korpela@mtv.fi

Tupakointi on edelleen vähentynyt tänään julkaistun Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen tupakkatilaston mukaan. Vaikka tupakointi vähenee koko ajan, sen aiheuttamat välittömät kustannukset olivat noin 630 miljoonaa euroa vuonna 2020.

Tupakointi on vähentynyt Suomessa kaiken aikaa vuodesta 1997 alkaen. Aikuisista 20–64-vuotiaista tupakoi päivittäin enää 12 prosenttia. Naisista päivittäin kertoo polttavansa 11 prosenttia ja miehistä 14 prosenttia. Eläkeikäisestä väestöstä, eli 65-85-vuotiaista, miehistä kertoo polttavan päivittäin kahdeksan prosenttia ja naisista viisi.

1:35img

Video: Näin suomalaisten tupakointi on vähentynyt.

Nuorten päivittäistupakointi on vähentynyt reilusti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Viime vuonna nuorista (14–20-vuotiaat) pojista päivittäin tupakoi seitsemän prosenttia ja tytöistä viisi prosenttia. Vielä vuonna 2011 vastaavat osuudet olivat pojilla 21 prosenttia ja tytöillä 18 prosenttia.

– Tupakointi ei ole enää suosittua, eikä siihen liity enää sellaista hohtoa kuin muutama vuosikymmen sitten erityisesti nuorten mielissä. Tähän on myös vaikuttanut lainsäädännön muutokset tupakointikiellot ja tupakointia myös näkee paljon vähemmän arkiympäristöissä, kertoo THL:n erityisasiantuntija Hanna Ollila nuorten tupakoinnin vähentymisestä.

3:19img

Video: Asiantuntija kertoo, mitkä asiat ovat vähentäneet nuorten tupakointia.

Eroavaisuuksia nuorten tupakoinnissa kuitenkin on, sillä lukiolaiset polttavat ammattikouluissa opiskelevia vähemmän, sama ilmiö on myös yliopisto-opiskelijoiden ja ammattikorkeakoulussa opiskelevien välillä.

– Koulutuksen mukaiset erot näkyvät hyvin varhaisessa vaiheessa ja paljon on saatu aikaiseksi hyvää kehitystä näissä eri oppilaitostyypeissä, mutta silti nämä erot näkyvät siellä ja se jatkuu aikuisuuteen asti. Tätä kehityskulkua meidän pitäisi pystyä ehkäisemään, kertoo Ollila.

Vaikka tupakointi vähentyy, nuuskan käyttö on kasvanut erityisesti opiskelijoiden keskuudessa. Yleisintä nuuskaaminen on 20–34-vuotiailla miehillä. Kasvua selittää osaltaan nuuskan tuotekehitys, joka on tehnyt nuuskaamisesta houkuttelevampaa.

2:13img

Video: Nuuskaaminen kasvaa mutta saadaanko nikotiinituotteiden käyttöä vähennettyä vuoteen 2030 mennessä?

Tavoitteena on, että Suomessa nikotiinituotteita käyttäisi päivittäin enää viisi prosenttia suomalaisista vuonna 2030.

– Jos lasku jatkuu reilun prosenttiyksikön vuositahdilla tavoitteen saavuttaminen, on ihan mahdollista etenkin päivittäisen tupakoinnin osalta, sanoo Ollila.

Tuoreimmat aiheesta

Tupakka