Sami Kuronen on ollut 10 vuotta savuton.
Juontaja Sami Kuronen kertoo tiistaina jakamassaan Instagram-päivityksessä saavuttaneensa kunnioitettavan merkkipaalun: hän tumppasi viimeisen tupakkansa 10 vuotta sitten.
– Tasan 10 vuotta ilman tupakkaa! Muutaman kerran vuosikymmenen aikana se on käynyt ajatuksissa, tehnyt mieli. Henkostakaan en ole kuitenkaan vetänyt, juontaja kirjoittaa postauksessaan.
Reilun kuukauden ajan Espanjassa asustellut Kuronen kertoo julkaisussaan hengitelleensä ikään kuin merkkipäivänsä kunniaksi raikasta vuoristoilmaa espanjalaisessa Setenil de las Bodegas -kylässä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kurosen Instagram-postauksen kommenttikenttään on jätetty useita viestejä savuttomuuteen liittyen.
– Vau! Onneksi olkoon! Mulla 1 vuosi takana! yksi kirjoittaa.
– Tänä vuonna tulee 5 vuotta ilman, parasta ikinä, toinen iloitsee.
– Täällä myös tuli 10. savuton vuosi täyteen! Hyvä me, kolmas kommentoi.
Lue myös: Joonas Nordman nujersi paheensa kolme vuotta sitten: "Ajattelin, etten pääse siitä ikinä eroon"
Brittihallinnon tilaaman tutkimuksen mukaan yhden tupakan polttaminen voi pienentää elinajanodotetta noin 20 minuutilla. Tuloksista kertoi muun muassa Forbes-lehti.
Jos sauhuttelun lopettaa viikoksi, voi tupakoitsija teoriassa saada kokonaisen päivän lisää elinajanodotteeseensa sillä oletuksella, että hänellä on tapana polttaa päivässä kymmenen savuketta. Mikäli tupakoija pysyy erossa savukkeista koko vuoden, hän on saanut elinajanodotteeseensa noin 50 lisäpäivää.