Syyttäjä vaatii nuorelle miehelle ehdollista vankeutta ja yhdyskuntapalvelua Turun viime kesäisestä kuolonkolarista. Nuorukaista syytetään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta kuolemantuottamuksesta.
Tapaus sattui kesäkuun alussa. Autossa oli kuljettajan lisäksi viisi matkustajaa, joista yksi oli matkustanut auton tavaratilassa, toinen taas ilman turvavöitä takapenkillä. Näille matkustajille matkasta tuli kohtalokas.
Lue myös: Turun kuolonkolari tapahtui tunnetulla hurjastelupaikalla – kaksi alaikäistä kuoli auton törmättyä rekkaan
Kolari raskaan ajoneuvon kanssa
Nuorehko kuljettaja oli ajanut Turun Aerotietä matkustajat kyydissään. Lentoasemantien ja Aerotien risteyksessä hän oli tehnyt U-käännöksen, ja syyttäjän mukaan kiihdyttänyt kohti lähtöpaikkaa.
Jostain syystä hän oli menettänyt autonsa hallinnan loivassa kurvissa ja ajautunut vastakkaiselle kaistalle niin, että vastaan tullut raskas yhdistelmäajoneuvo oli törmännyt henkilöauton kylkeen.
Onnettomuudessa kuoli 16-vuotias tyttö ja poika. Toinen uhreista oli istunut autossa ilman turvavöitä, toinen taas matkustanut auton tavaratilassa. He lensivät törmäyksessä ulos autosta läheiselle metsäalueelle ja kuolivat tapahtumapaikalle.
Lue myös: Kahden 17-vuotiaan hengen vaatinut kolari herättää keskustelua turkulaisnuorissa: "Miten hirveää tämä on"
1:32
Syyttäjä: Kuski aiheutti turman hurjastelullaan
Syyttäjä katsoo, että onnettomuuden syynä oli nuorukaisen hurjastelu: liian suuri ajonopeus, holtiton ajotapa ja se, että yhdellä matkustajista ei ollut turvavyötä ja toinen oli auton takakontissa.
Syyttäjän mukaan kuljettaja oli ajanut enimmillään yli 109 kilometriä tunnissa, kun nopeusrajoitus alueella oli 50 kilometriä tunnissa.
Syyttäjän mukaan nuorukaisen ohjastaman auton nopeus oli törmäyshetkellä vähintään 95 kilometriä tunnissa.
Lue myös: Kuuden nuoren auto kolaroi rekan kanssa, kaksi kuoli – yksi uhreista oli matkustanut tavaratilassa
Kuski kiistää syytteet
Nuorukainen kiistää syytteet törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeistä kuolemantuottamuksista. Hän katsoo syyllistyneensä perusmuotoiseen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Kuljettajan mukaan hänen nopeutensa oli ollut enimmillään 75 kilometriä tunnissa, ja törmäysnopeus jotain 50 ja 70 kilometrin tuntinopeuden väliltä. Hän kiistää mutkitelleensa autolla, vaan väistelleensä tiessä olleita kuoppia kuitenkin niin, ettei pienillä ratin liikkeillä ollut vaikutusta onnettomuuteen. Lisäksi puolustus katsoo, että on vaikuttanut mahdollinen tekninen vika.
Lisäksi puolustus nosti esille, että kuljettu ja aiottu matka on ollut lyhyt, mikä tulisi huomioida asiassa.
Kuolemantuottamuksien osalta nuorukainen kiistää teot kauttaaltaan. Puolustus katsoo, että uhrit olisivat selvinneet, jos olisivat käyttäneet turvavyötä ja matkustaneet autossa turvallisesti. Näin siis katsoo, että uhrien oma myötävaikutus ja riskinotto vaikuttivat kuolemaan, jonka johdosta nuorukainen ei syyllistynyt kuolemantuottamukseen.
3:06