Venäjä kaatoi Suomen EM-lentiksessä: näin ottelu eteni

Urpo Sivula
Urpo Sivula iski Venäjän tiivistä torjuntaa vastaan.Lehtikuva
Julkaistu 09.10.2015 21:32(Päivitetty 09.10.2015 23:40)
Toimittajan kuva

Pasi Tuominen

pasi.tuominen@mtv.fi

@pasituominen

Suomen ottelut lentopallon EM-kisoissa alkoivat Busto Arsiziossa, Italiassa. Venäjä kaatoi Suomen 3-0.

Suomen avauskokoonpanossa olivat passari Eemi Tervaportti, hakkuri Olli-Pekka Ojansivu, yleispelaajat Olli Kunnari ja Urpo Sivula sekä keskitorjujat Sauli Sinkkonen ja Tommi Siirilä. Liberona pelasi Lauri Kerminen.

Venäjä voitti ensimmäisen erän pistein 25-20. Suomi pysyi suurimman osan erästä hyvin mukana hallitsevan Euroopan mestarin kyydissä, mutta loppuhetkillä itänaapurilta löytyi huomattavasti enemmän vääntöä. Suomen pelissä ilahdutti erityisesti Sinkkosen vahva torjuntapeli. Ojansivu oli Suomen tehokkain kahdeksalla pisteellään.

Toinen erä muistutti erehdyttävästi ensimmäistä. Suomella oli hyviä ja loistaviakin hetkiä, ja Venäjä runttasi lopussa tarvittavat pisteet: 25-19. Varsinkin hakkuri Maxim Mihailov oli vaikea pideltävä. Hän tehtaili kahdessa ensimmäisessä erässä yhteensä 14 pistettä.

Lentisäijien faneja

Kolmannessa erässä tasoero tuntui levenevän. Lentisäijät nousivat mukaan tasapäiseen taisteluun erän puolivälissä. Kovakätiset venäläiset takoivat kuitenkin ottelun päätökseen erävoitolla 25-23.

Alkulohkon ottelut käynnistyivät Serbian ja Slovakian kohtaamisella. Serbia oli ylivoimainen ennakkosuosikki, mutta Slovakia pakotti ottelun täyteen viiteen erään. Serbia voitti ratkaisuerän pistein 15-9.

Tulos oli joka tapauksessa hyvä Slovakialle, sillä 2-3-tappio tietää yhtä sarjapistettä. Slovakiaa pidetään ennalta Suomen päävastustajana.

Tuoreimmat aiheesta

Lentopallo