Turussa todettiin suuri koronatartuntarypäs tällä viikolla kansainvälisten opiskelijoiden keskuudessa. Yli 70 on saanut tartunnan ja vähintään parisataa altistunut.
Saksalainen vaihto-opiskelija Sophia Niebler kertoo MTV Uutisille, että tilanne on hämmentävä opiskelijoiden keskuudessa.
– Kukaan ei ennakoinut tämän tapahtuvan ja paniikki alkoi. Joillain ei ollut yhtään ruokaa, Niebler kertoo.
Viranomaisten mukaan korona on erityisesti levinnyt ahtaissa asuintiloissa. Niebler asuu Varissuon asuntolassa, jossa tilanne ei ole niin paha kuin esimerkiksi Luolavuoren asuntolassa. Samassa huoneistossa asuu 2–3 opiskelijaa.
– Poliisi on pihalla 24 tuntia vuorokaudessa ja valvoo, lähteekö kukaan ulos rakennuksesta.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Turun kaupunki kertoi torstaina pyytäneensä apua poliisilta karanteenien valvontaan. Turun tartuntatautien valvonnasta vastaavan viransijaisena toimivan ylilääkärin Jutta Peltoniemen mukaan valvonta on sujunut hyvin. Myös poliisista todetaan sama asia.
Nieblerin mukaan karanteeneissa on kuitenkin ollut epäselvyyksiä. Opiskelijoilla on ollut käsityksiä, että kokonaisia rappuja on ollut karanteenissa.
Peltoniemi muistuttaa, että karanteenipäätös on kaikille yksilöllinen.
– Emme voi laittaa rappukäytävää karanteeniin, vaan nimenomaan yksittäisiä ihmisiä, Peltoniemi kertoo MTV Uutisille.
Niebler sai ammattikorkeakoululta tiedon karanteenista, mutta ei itse ole ainakaan tietoinen altistumisesta eikä myöskään hänen kämppäkaverinsa.
– Olen ollut pari viimeistä viikkoa sisällä, sillä kuulun riskiryhmään. Minulla on astma. Olen ollut huolellinen koko ajan.
– On silti hieman erikoista, että minun pitää olla karanteenissa enkä saa mennä ulos, vaikka en ole altistunut, Niebler kertoo.
Peltoniemen mukaan korkeakoulut ovat kehottaneet opiskelijoita omaehtoiseen karanteeniin, sillä tilanteen alkuvaiheessa ei vielä tiedetä, ketkä ovat altistuneita.
Nieblerin karanteenissa on kuitenkin ammattikorkeakoulun viestin perusteella kyse määräyksestä.
Yhdessä rapussa kokoonnuttu
Regensburgista kotoisin oleva Niebler kertoo, että Varissuon asuntolassa kaikki eivät ole noudattaneet ohjeistuksia karanteenien aikana.
– Jotkut eivät vain välitä määräyksistä. Jotkut ovat tavanneet ja kokoontuneet, Niebler kertoo.
Peltoniemi kertoo, että sisällä kokoontumista ei käytännössä voida valvoa.
Yleisellä tasolla Nieblerin mukaan jotkut opiskelijoista eivät välitä koronasta, sillä ovat jo sairastaneet sen. Toistaiseksi tutkimustietoa on verrattain vähän koronan luomasta luonnollisesta suojasta.
– He eivät ymmärrä, miksi heidän tulisi pysyä sisällä.
Lue myös: Tutkimus: Yli 65-vuotiailla merkittävästi suurempi riski sairastua koronaan uudestaan
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
"Ihmiset vain ryntäsivät paikalle saadakseen yhden pussin"
Myös ruokalähetyksessä oli ongelmia. Ammattikorkeakoulun viestissä jokaiselle karanteenissa olevalle oli luvattu ruokapussi omalle ovelleen. MTV Uutiset on nähnyt viestin.
– He panivat ruokalähetyksen yhden rapun ovelle ja yksi opiskelija oli ottanut kuvan siitä ryhmächattiin eikä kukaan oikein tiennyt, kenelle ne kuuluivat. Ihmiset vain ryntäsivät paikalle saadakseen yhden pussin.
– Se oli myös aika ”hauskaa”, sillä meidän pitäisi minimoida kontaktit, Niebler kertoo.
Niebler itse jäi kuitenkin ilman pussia, sillä hän ei halunnut rynnätä väkijoukkoon. Nieblerin mukaan ruokaa ei riittänyt kaikille.
– Meillä on ruokaa 4–5 päiväksi. Yksi positiivisen tuloksen saanut kuitenkin kertoi ryhmächatissa, että ruoka on loppumassa.
Lue myös: HS: Hallitus yrittää saada liikkumisrajoitukset ja maskipakon voimaan jo viikon päästä
Kiitosta opiskelijoille
Ylilääkäri Peltoniemi kiittää opiskelijoita siitä, että he ovat nyt tehokkaasti hakeutuneet testeihin. Yksi apuväline tähän on ollut niin sanottu koronantorjuntabussi, jossa on viikonloppuna voinut käydä testissä. Se on sijannut Ylioppilaskylässä.
– Tämä osoittaa vastuuntuntoa, Peltoniemi toteaa.
Mahdolliset lisätartunnat testeistä selvinnee maanantaina. Peltoniemi arvioi, että testejä on otettu ainakin parisataa. Joukossa voi olla muitakin kuin vaihto-opiskelijoita.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Lue myös: Miami Beach täyttyi koronasta piittaamattomista juhlijoista – kaupunkiin hätätila: "Täällä on kuin rock-konsertissa"
"Tuntuu, että Suomi sulkee ulos ulkomaalaiset"
Turun ja koko Varsinais-Suomen koronatilanne on kokonaisuudessaan mennyt huonompaan suuntaan. Viruksen ilmaantuvuus alueella on lähes 250 kahden viikon jaksolla sataatuhatta ihmistä kohden.
Niebler kokeekin, että nyt Turussa syyllistetään vain vaihto-opiskelijoita.
– Tuntuu, että Suomi sulkee ulos ulkomaalaiset, koska olemme "pahoja". Ei tunnu siltä, että olisimme tervetulleita.
– Osa vaihto-opiskelijoista ei ole käyttäytynyt sääntöjen mukaan, mutta kyse ei ole koko ryhmästä. Meidän täytyy kantaa niidenkin ihmisten taakka, jotka eivät ole kuunnelleet sääntöjä.
Saksalaisopiskelija pohtiikin nyt jatkoansa Suomessa. Hänen viimeiset opintonsa Suomessa päättyvät huhtikuun lopussa ja alkuperäinen tarkoitus oli lähteä takaisin Saksaan toukokuun alussa. Nyt hän on kuitenkin jo pohtinut lähtemistä aiemmin.
– Jos istun vain sisällä, onko väliä, olenko täällä vai kotona.
Niebler kertoo kuitenkin nauttineensa ajasta Suomessa ennen ilmennyttä koronarypästä.