Turun kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden koronaryppään jäljityksessä on selvinnyt, että osa tartunnoista on peräisin juhlista.
Turun tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi maalasi tiedotustilaisuudessa tylyn kuvan Turussa vallitsevasta koronavirustilanteesta.
Lue myös: Turun koronaryppään aiheutti ärhäkkä, uusi versio Etelä-Afrikan virusmuunnoksesta
Kahden edellisen viikon ilmaantuvuusluku on Turussa 400.
– Se on kaikkien aikojen korkein eli huonoin luku, Peltoniemi kertoi.
Pahimmillaan Turussa todettiin viime viikolla päivässä 90 tartuntaa.
Merkittävä osa näistä tartunnoista on löytynyt kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden parista. Peltoniemen mukaan tilanteen vakavuus selvisi viranomaisille viime viikon keskiviikkona.
Lue myös: Hallitukselle moitteita hitaasta päätöksenteosta: Turussa maskisuositus koko alakouluun ja maskipakko opettajille
Tällä hetkellä vaihto-opiskelijoiden keskuudessa sairastuneita on yli 80.
– Määrä nousee koko ajan kun testituloksia valmistuu, Peltoniemi sanoi.
"On ollut opiskelijajuhlia"
Kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden tartuntaryppään selvittäminen on ollut Turussa aikamoinen urakka.
Ulkomaisiin opiskelijoihin on ollut vaikea saada yhteyttä, koska saatavilla olleet yhteystiedot ovat olleet vajavaisia. Peltoniemi kertoo, että esimerkiksi puhelimitse heihin ei olla aina saatu yhteyttä.
– Tämä on vienyt erittäin paljon henkilökuntaresursseja, Peltoniemi myöntää.
Peltoniemeltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, mistä tartuntarypäs on alkujaan lähtenyt leviämään.
– Tässä on monta tekijää, miksi tämä on päässyt näin laajaksi. Tartunnanjäljityksessä on saatu selville, että on ollut opiskelijajuhlia. Kun osa juhlii ja jokainen asuu eri asuntolassa, niin virus leviää nopeasti aika suljetussa kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden ryhmässä, Peltoniemi toteaa.
Peltoniemi sanoo myös opiskelijoiden yhteismajoituksen olevan selkeä riski, joka edesauttaa koronan leviämistä.
"Tarvittaessa harkitaan lisätoimia"
Viime viikolla Lounais-Suomen poliisi valvoi tiettyjen kansainvälisten opiskelijoiden menemisiä ja tulemisia. Tarkoitus oli huolehtia, että määrätyistä karanteeneistä ei livetä.
Poliisi valvoi tilannetta perjantaista maanantaihin. Vartiointia jatketaan yhä Ylioppilaskylässä sekä Luolavuoren ja Varissuon ympäristöissä vartiointiliikkeiden toimesta.
– Tilannetta seurataan koko ajan. Tällä hetkellä on kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden omalla vastuulla, että heistä jokainen noudattaa karanteeni- ja eristysmääräyksiä. Esimerkiksi tänään heille on tulossa oma tilaisuus, jossa asiaa käsitellään, Peltoniemi sanoo.
– Tarvittaessa harkitaan lisätoimia, jos näyttää siltä, että tilanne menee huonompaan suuntaan, Peltoniemi jatkaa.
Eilen uutisoitiin, että osa vaihto-oppilaista oli käynyt kotimaassaan ja palannut takaisin Suomeen.
– Me ei tarkkaan tiedetä, ovatko tartunnat tulleet ulkomailta vai Suomessa, Peltoniemi sanoo.
Peltoniemellä on niin vaihto-oppilaille kuin muillekin selkeä viesti.
– Toiveena voi esittää, että turha liikennöinti ulkomaille, sitä on syytä miettiä, että onko se tässä tilanteessa tarpeen. Tiedämme, että Euroopassa koronatilanne on vielä monessa maassa paljon huonompi kuin Suomessa.
Liikkumisrajoitukset "valtiotason päätös"
Turun koronatilanne on tällä hetkellä huono erityisesti Nummi-Halisten, Varissuon sekä Pansion alueilla.
– Kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden tartuntatilanne näkyy tietyillä postinumeroalueilla. On kuitenkin tärkeä huomioida, että koronatartuntoja ilmenee kaikilla Turun alueilla, Peltoniemi muistuttaa.
Paljon puhutut liikkumisrajoitukset eivät ole vallitsevassa koronatilanteessa hyödyllisiä, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala.
Turun tartuntataudeista vastaava lääkäri Peltoniemi puolestaan toteaa, että mahdolliset liikkumisrajoitukset ovat "valtiotason päätös".
– Ne ovat viimeinen keino epidemian torjunnassa. Tällä hetkellä kaikkein tärkeintä on se, että nykyisiä hyvin tiukkoja rajoituksia noudatetaan, Peltoniemi sanoo.
– Silloin varmasti päästään tartunnoissa alaspäin, Peltoniemi jatkaa.
0:49