Nyt tuli haukut: Koira mälläsi kotitalon eteen pysäköidyn S-sarjan Mersun – varo vaaraa, jos jätät eläimen yksin autoon

koira auto
Kuvituskuva. Kuvan koira ei liity juttuun.Shutterstock
Julkaistu 03.09.2019 15:06

Ville Järveläinen

Kalifornialaispariskunnan Mercedes-Benz sekä heidän omat roskalaatikkonsa kärsivät kovia viime viikolla. Asialla oli pariskunnan koira nimeltä Duke.

San Franciscossa asuvat Jim ja Janie Black havahtuivat viime perjantaina pihalta kuuluneeseen kovaan rysäykseen. 

Talon edustalla odotti yllättävä näky, sillä pariskunnan Mercedes-Benz oli puolittain kivisen piha-aidan päällä, ja postilaatikko sekä roskalaatikot olivat länässä.

Syypäätä ei tarvinnut pitkään etsiä, sillä autoon oli jätetty hetkeksi pariskunnan koira Duke, joka näyttääkin alta löytyvässä kuvassa varsin syylliseltä.

Duke oli jätetty autoon siten, että sillä oli kaulassaan panta ja siinä kiinni hihna. Duken temmeltäessä autossa, oli hihna jäänyt jumiin S-Mersun vaihdekeppiin ja laittanut vaihteen vapaalle. Tämän seurauksena auto oli lähtenyt valumaan mäkeä alas perä edellä.

0:30img

VIDEO: Poliisikoira antoi tärkeän panoksensa partioauton pesuoperaatiossa.

Kukaan ei loukkaantunut tapauksessa, mutta toimikoot tämäkin osoituksena siitä, miksei lemmikkejä välttämättä kannata jättää autoon yksin.

Lähteet: Jalopnik, The Drive

Lue myös: Ethän anna koirasi matkustaa autossa pää ulkona? Tämä järkyttävä video kertoo, miksi se on huono idea

Tuoreimmat aiheesta

Autot