Kasvosuojusten vaikutuksesta ilmavälitteisten hengitystieinfektioiden ehkäisemisessä on valmistunut toistaiseksi laajin aiheesta tehty satunnaistettuja kokeita koskeva tutkimus, kertoo Helsingin yliopisto.
Tutkimuksen mukaan kasvosuojuksen käyttö voi auttaa ehkäisemään muidenkin ilmavälitteisten infektioiden kuin vain koronaviruksen leviämistä.
– Tulokset tukevat kansainvälistä tieteellistä konsensusta kasvosuojusten hyödyistä koronaviruksen ja muiden ilmavälitteisten tautien ehkäisyssä, kertoo tutkija Hanna Ollila Helsingin yliopistolta.
Tutkimus toteutettiin Helsingin, Missourin, Stanfordin ja Swansean yliopistojen tutkijoiden yhteistyönä.
Kasvosuojussuositusten hyödyistä on saatu aiemmin vaihtelevia arvioita.
Uutinen jatkuu videon jälkeen.
0:41
Tarkastelussa yli neljänkymmenen vuoden tutkimukset
Nyt julkaistussa tutkimuksessa tutkijat kävivät ensin systemaattisesti läpi kaikki vuosina 1981–2022 toteutetut tutkimukset ja arvioivat ne. Sen jälkeen kyseisten tutkimusten tulokset yhdistettiin niin sanotun meta-analyysin avulla.
Analyysiin otettiin mukaan tutkimukset, joissa osallistujat oli jaettu kahteen ryhmään, joista toiselle oli suositeltu kasvosuojuksen käyttöä ja toiselle ei.
Lopullinen tutkimusaineisto kattoi 18 aiempaa tutkimusta ja yhteensä lähes 400 000 henkilöä eri puolilta maailmaa.
Nyt tehdyssä tutkimuksessa kasvosuojussuositus vähensi hengitystieinfektioiden määrää, kun se yhdistettiin muihin suojatoimiin kuten käsihygieniaan.
Tutkimusta on rahoittanut Suomen Akatemia.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.