Turkulaisen tekoälyfirman objektintunnistusta hyödyntävä teknologia voi auttaa kehittämään nykyistä sujuvampaa liikennettä.
Suomalainen konenäköön ja kuva-analyysiin erikoistunut MarshallAi julkaisi keskiviikkona palvelun, joka tarjoaa aidosti reaaliaikaista kuvaa Vantaan Tikkurilassa sijaitsevasta risteyksestä. Jatkuvassa suorassa lähetyksessä tekoäly havainnoi ja näyttää eri ajoneuvot, polkupyörät ja ihmiset reaaliaikaisesti, edellisen 12 tunnin yhteenvedon rinnalla.
Vantaan kaupungin kanssa yhteistyössä toteutun projektin tavoitteena on tutkia konenäköön perustuvan liikenneseurantajärjestelmän hyötyjä. Oikean ja ajantasaisen tiedon odotetaan auttavan ihmisiä liikkumaan nopeammin, sujuvammin ja turvallisemmin, sillä kerättyä tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi liikennevalojen ohjauksessa.
Alustavien tulosten mukaan Tikkurilassa Talvikkitien ja Peltolantien risteyksessä olisi konenäön avulla mahdollisuus välttää yli 30 000 pysähdystä vuodessa ja säästää keskimäärin joka kymmenes sekunti jonkun odotusaikaa ilman että se vaikuttaisi negatiivisesti kehenkään muuhun.
Voi parantaa valo-ohjausta
Suomalaisyhtiön kehittämä ohjelmisto tunnistaa ihmisen, polkupyörän ja ajoneuvon 98,2–99,8 prosentin todennäköisyydellä olosuhteista riippuen.
– Tekoälyyn pohjautuvalla kuvan tulkinnalla voidaan havaita asioita, joiden havaitseminen on perinteisillä antureilla hankalaa. Kokeilun tulosten perusteella uskomme, että kuvan tulkinnan avulla voidaan parantaa liikennevalo-ohjauksen toimivuutta esimerkiksi jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden näkökulmasta, sanoo Vantaan kaupungin liikenneinsinööri Heikki Alkila.
Uusi teknologia mahdollistaa entistä älykkäämmän ohjauksen, kun käytettävissä on myös reaaliaikainen tilannekuva itse risteysalueelta.
Pääset seuraamaan reaaliaikaista kuvaa Tikkurilasta tämän linkin takaa.
MarshallAIlla on käynnissä samankaltainen hanke on käynnissä myös Tukholman kaupungin kanssa ja vastaavaa teknologiaa hyödynnetään esim. Helsingin kaupungin ja yrityskumppaneiden IoT -kokeilussa Pasilassa.
Ei huolta tunnistamisesta
Artikkelin yläpuolella sekä linkin takaa löytyvällä videolla nähtävä teknologia ei kykene tunnistamaan ihmisen kasvoja.
– Siinä ei ole missään nimessä kasvojen tunnistusta, vaan siinä tunnistetaan eri objekteja, ihmisiä, autoja, matkalaukkuja, ratikoita ja kaikkea sellaista, MarshallAi:n toimitusjohtaja Marcus Nordström kertoi MTV Uutisille viime syksynä.
Kasvoja tunnistavaa teknologiaa ei Suomessa saa käyttää kuka tahansa, sillä käyttö on rajattu rikosten estämiseen, paljastamiseen tai selvittämiseen. Rajavartiolaitoksella oikeus on ollut jo pitkään, ja lisäksi poliisi ja Tulli saivat oikeuden kesällä 2019.
Yritykset voivat hyödyntää kasvojentunnistusteknologiaa vain sillä ehdolla, että tunnistettavat henkilöt antavat siihen luvan etukäteen
Lähde: MarshallAi