Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth on määrännyt, että kaikki maan hyökkäävät kyberoperaatiot Venäjää vastaan keskeytetään.
Asiasta kertoo yhteensä kolme entistä ja nykyistä hallintolähdettä The New York Timesille.
Hegseth antoi ohjeensa ennen presidentti Donald Trumpin ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin epäonnistunutta tapaamista.
Määräyksen tarkka laajuus ja kesto eivät ole selvillä, sillä hyökkäävien ja puolustavien kyberoperaatioiden välinen raja on usein epäselvä.
Yhdysvaltain puolustusministeriö kieltäytyi kommentoimasta asiaa uutistoimisto AFP:lle.
Trumpin mukaan Yhdysvalloissa ollaan liian huolissaan Putinista
Trumpin mielestä esimerkiksi siirtolaisongelma ja sen tuoma rikollisuus on juuri nyt Vladimir Putinia suurempi huolenaihe.
Yhdysvaltain presidentin läheiset suhteet Putiniin ovat herättäneet huolta niin Euroopassa kuin maan demokraattipuolueen keskuudessa.
Trumpin mukaan huomiota tulisi kiinnittää Putinin sijaan moniin muihin asioihin.
– Meidän tulisi huolehtia vähemmän Putinista ja enemmän siirtolaisten raiskaajajengeistä, huumeparoneista, murhaajista ja mielisairaaloista vapautetuista ihmisistä, jotka pääsevät maahamme. Muuten meistä tulee Euroopan kaltaisia, Trump kirjoitti omassa Truth Social -palvelussaan.
Demokraattipuolueessa Trumpin puheita ei katsottu hyvällä.
– Valkoisesta talosta on tullut Kremlin käsikassara. Yhdysvallat näyttää liittoutuvan diktaattorien kanssa, sivalteli Trumpin näkyvänä kriitikkona tunnettu senaattori Chris Murphy CNN-uutiskanavalla.