Titan-aluksesta tunnetuksi tullut Oceangate keskeyttää sukellusvenetoimintansa

0:54img
Video: Titan-sukellusveneen jäänteet tuotiin maihin
Julkaistu 06.07.2023 21:14

Olli Tiihonen

olli.tiihonen@mtv.fi

@ollitiihonen5

Oceangate on keskeyttänyt kaikki tutkimusoperaatiot ja kaupalliset matkat aluksillaan, kertoo CNN.

Yhtiön Titan-alus räjähti matkallaan matkustaja-alus Titanicille. Aluksen kaikki viisi matkustajaa kuolivat. 

Uhrien joukossa on yhtiön toimitusjohtaja Stockton Rush.

Yhteys Titan-pienoissukellusveneeseen menetettiin tunnin ja kolmen vartin jälkeen 18. päivä kesäkuuta. Nelisen päivää myöhemmin ja valtavan pelastusoperaation jälkeen viranomaiset löysivät aluksen palasia ja totesivat sen räjähtäneen. 

Lue myös: Titanin matkustajat viettivät viime hetkensä kuunnellen musiikkia ja juoden kahvia

Titan-sukellusveneturmassa kuolleen 19-vuotiaan pojan äidin piti alun perin lähteä kohtalokkaalle matkalle – Luovutti paikkansa, koska poika halusi päästä mukaan

Titan-sukellusveneen osasista löytyi mahdollisesti ihmisjäänteitä

Asiantuntija kertoo BBC:llä varoittaneensa Oceangatea useaan otteeseen

NBC: Titanissa kuollut 19-vuotias nousi alukseen vain isäänsä miellyttääkseen, oli kauhuissaan

Yksityiskohta Titan-aluksessa kuvatusta videossa leviää somessa – katso, millä Titanic-tutkimusalusta ohjataan

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat