Ogier happamana – menetti kakkossijan tallikaverilleen

Sebastien Ogier (2)
Sebastien Ogier on 5,7 sekunnin päässä toiseksi nousseesta Andreas Mikkelsenistä.Daniel Roeseler
Julkaistu 22.05.2016 09:55
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Volkswagenin mestarikuljettaja Sebastien Ogier menetti Portugalin MM-rallin kakkossijan tallikaverilleen Andreas Mikkelsenille sunnuntaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella.

Mikkelsen paukutti pohja-ajan Vieira do Minhon pikataipaleella 8,8 sekunnin erolla Ogieriin, jolla oli vaikeuksia aamun avauspätkällä.

- Rengasrikko, Ogier totesi happamana WRC:n ralliradiolle.

Kilpailua johtava Citroen-kuljettaja Kris Meeke jäi 9,9 sekuntia Mikkelsenin pohjista. Norjalainen Mikkelsen on kokonaistilanteessa 38,5 sekuntia jäljessä Meekeä, kun kolme erikoiskoetta on ajamatta.

- Otin varovaisesti, mutta Mikkelsen on painanut kovaa. Olen suhteellisen tyytyväinen aikaani, Meeke sanoi.

Jari-Matti Latvala oli erikoiskokeen neljäs ja kokonaistilanteessa Volkswagein suomalaiskuljettaja jatkaa kuudentena.

- Ajoin liian aggressiivisesti. Perä luisteli koko ajan, Latvala kertoi.

Portugalin MM-rallissa ajetaan vielä kolme erikoiskoetta. Voittaja on selvillä noin kello 15 Suomen aikaa.

Portugalin MM-rallin tilanne, EK16/19:

 1. Kris Meeke         Citroen 3.30.50,9
 2. Andreas Mikkelsen  VW          +38,5
 3. Sebastien Ogier    VW          +44,2
 4. Dani Sordo         Hyundai   +1.31,4
 5. Eric Camilli       Ford      +3.19,2
 6. Jari-Matti Latvala VW        +4.11,1
 7. Mads Östberg       Ford      +6.44,0
 8. Martin Prokop      Ford      +9.08,4

Portugalin MM-rallin aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 19.5.
9.30 Testierikoiskoe (4,61 km)
21.01 EK1: Lousada (3,36 km)

Perjantai 20.5.
11.30 EK2: Ponte de Lima 1 (27,44 km)
12.14 EK3: Caminha 1 (18,03 km)
13.03 EK4: Viana do Castelo 1 (18,70 km)
(Huoltotauko)
17.39 EK5: Ponte de Lima 2 (27,44 km)
18.23 EK6: Caminha 2 (18,03 km)
19.12 EK7: Viana do Castelo 2 (18,70 km)
21.03 EK8: Porto Street Stage 1 (1,85 km)
21.18 EK9: Porto Street Stage 2 (1,85 km)

Lauantai 21.5.
11.42 EK10: Baiao 1 (18,66 km)
12.24 EK11: Marao 1 (26,31 km)
13.52 EK12: Amarante 1 (37,67 km)
(Huoltotauko)
17.32 EK13: Baiao 2 (18,66 km)
18.14 EK14: Marao 2 (26,31 km)
19.42 EK15: Amarante 2 (37,67 km)

Sunnuntai 22.5.
9.04 EK16: Vieira do Minho 1 (22,47)
11.08 EK17: Fafe 1 (11,19 km)
12.04 EK18: Vieira do Minho 2 (22,47 km)
14.08 EK19: Fafe 2 (11,19 km) *Power Stage

Tuoreimmat aiheesta

Ralli