Ohhoh! Ruotsi meinasi sulaa pahemman kerran nuorten MM-kisoissa – järjetön draama väritti Suomen lohkon huippuottelua

1.03856224
Ruotsin ja USA:n välisessä ottelussa koettiin melkoista draamaa nuorten MM-kisoissa.Christian J. Stewart / All Over Press Finland
Julkaistu 30.12.2018 08:12

MTV URHEILU

Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Ruotsi meinasi sulaa pahemman kerran huippuottelussa USA:ta vastaan. Ruotsi johti kamppailua kolmannessa erässä 4-0, mutta niin vain USA tuli vielä rinnalle. Jatkoajalla Ruotsi otti kuitenkin 5-4-voiton.

Tre Kronorin johto kasvoi vielä kolmannen erän alussa, kun kapteeni Erik Brännström iski lukemiksi 4-0.

Sitten lähti käyntiin dramaattinen käänne.

4-1.

4-2.

4-3 ajassa 59.23.

Ja mitä vielä.

4-4, ajassa 59.36.

USA:n hurjassa rynnistyksessä Ryan Poehling täräytti hattutempun.

Jatkoajalla Ruotsi onnistui kuitenkin pesemään kasvojaan, kun puolustaja Adam Boqvist ampui 5-4-maalin.

Voiton myötä Ruotsi piti yllä jäätävän tilaston nuorten MM-kisoissa.

Ruotsi on voittanut nyt putkeen 47 alkulohkon ottelua nuorten kisoissa. Putki ei ole katkennut myöskään näissä kisoissa, sillä Ruotsi on voittanut tähän mennessä jokaisen ottelunsa.

B-lohkossa Ruotsi on kolmen kierroksen jälkeen kärjessä kahdeksalla pisteellä. USA on toisena (7) ja Suomi kolmantena (6).

Päätöskierroksella Ruotsi kohtaa Kazaktanin, kun taas USA ja Suomi iskevät yhteen.

Tuoreimmat aiheesta

U20 MM-kisat