Business Finlandin koronakriisin vuoksi jakamasta rahoituksesta isoimman osuuden on ottanut ohjelmistoala. Luvut perustuvat Business Finlandin omiin tilastoihin merkityistä tiedoista yrityksen toimialasta.
Tutustu rahoituksen jakautumiseen toimialoittain oheisesta kuvaajasta. Kuvaajasta on poistettu toimialat, jotka saivat alle prosentin osuuden rahoituksesta. Tällaisia aloja ovat esimerkiksik kone- ja metalliteollisuus ja sähkö, kaasu ja vesihuolto.
Ohjelmistopalveluita myöntäville yrityksille on myönnetty 20. huhtikuuta mennessä yli 26,5 miljoonaa euroa rahoitusta, mikä tarkoittaa yli 14 prosenttia kaikesta siihen mennessä myönnetystä rahoituksesta.
Toiseksi eniten rahoitusta, runsaat 13 prosenttia oli mennyt "muihin palveluihin" joka pitää sisällään sekalaisen seurakunnan esimerkiksi kauneudenhoitoa, urheilua ja kiinteistönvälittämistä. Seuraavaksi suurimmat potit menivät kaupan alalle ja matkailuun. Tässä jaottelussa matkailun alla on myös ravintolatoiminta.
Kuohuntaa herättänyt liikkeenjohdon konsultointi keräsi 8,7 prosenttia myönnetyistä rahoista.
Lue myös: Nämä yritykset saivat kiistellyn koronatuen – katso MTV:n jättilista kaikista eniten rahoitusta saaneista
Tilastoista näkyy, että osuudet eivät menneet täysin yksiin rahoituksesta tehtyjen päätösten kanssa. Esimerkiksi kaikista päätöksistä ohjelmistopalveluita koski vain vajaa kymmenen prosenttia, kun taas muita palveluita yli 17 prosenttia. Tämä kertoo osaltaan siitä, että eri aloilla on saatu eri suuruisia rahoituksia, mutta myös siitä, että joillain aloilla päätös on mahdollisesti ollut useammin kielteinen.
Huhtikuun 20. päivä mennessä Business Finland oli tehnyt päätökset yli 184 miljoonan euron rahoituksesta yhteensä 6929 yritykselle. Rahoitusta jakavat myös Ely-keskukset, joiden rahoituksen kohteena ovat alle viiden hengen yritykset.