Oikeus käsittelee vuosittain Suomessa ainakin kymmeniä tapauksia, joissa on otettu väkivaltarikoksen tuomiossa huomioon hätävarjelu. Käytännössä sopivan itsepuolustuksen arvioiminen on sekä tilanteessa että oikeudessa hankalaa.
Jos joutuu uhkaavaan tilanteeseen, saako puolustautua voimaa käyttäen, vai pitääkö aina yrittää paeta?
Suomen lain mukaan ihmisellä on oikeus myös puolustautua: ”Uhkaavan -- hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu”.
Jos siis väkivalta nähdään tarpeelliseksi puolustautumiseksi, voidaan asianomistaja jättää tuomitsematta hätävarjelun perusteella.
Hätävarjelu on vanhimpia rikoslakien tuntemia vastuuvapausperusteita. Hätävarjelun liioittelu taas on peruste rangaistuksen lieventämiseen.
Puolustuksen oltava suhteessa hyökkäykseen
Voimankäyttö pitää puolustuksessakin suhteuttaa hyökkäykseen. Jos hyökkääjä ei käytä mitään kättä pidempää, ei ensisijaisesti puolustautujankaan pitäisi.
– Lähtökohta on se, että voimankäyttö pitää suhteuttaa käynnissä olevaan hyökkäykseen. Jos joku hyökkää nyrkein päälle, ei saa heti alkaa käyttää ampuma-asetta, sanoo lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva oikeusministeriöstä.
Kanerva huomauttaa, että hätävarjelun ja sen liioittelun täyttyminen on hyvin tilannekohtaista. Jokainen tapaus pitää arvioida erikseen.
– Ei voi suoraan sanoa, onko tietty voimankäyttö ollut oikeutettua vai ei.
Hätävarjelun liioittelusta taas on kyse, jos väkivaltaa on käytetty puolustustarkoituksessa liikaa, mutta tämä johtuu esimerkiksi siitä, ettei puolustautuja pystynyt arvioimaan sopivaa voimankäyttöä tarkasti.
Korkein oikeus, 2013:
Mies oli kumipampulla varustautuneena tunkeutunut naisen ja tämän miespuolisen kumppaninsa asuntoon. Sisälle päästyään mies kaatoi naisen maahan ja löi kumppania pampulla päähän. Mies alkoi kuristaa lattialla makaavaa kumppania. Saadakseen miehen lopettamaan, nainen löi tätä veitsellä. Mies yritti avata asunnon ovea ulkopuolella odottaneelle ystävälleen, ja nainen jatkoi veitsellä iskemistä. Yhteensä veitseniskuja tuli 22 eri puolille vartaloa.
Naisen syyksi luettiin hätävarjelun liioitteluna tehty pahoinpitely ja hänet jätettiin rangaistuksetta.
Parisuhdeväkivallassa kertomuksen todistaminen vaikeaa
Oikeustieteen tohtori Minna Ruuskanen kävi väitöstutkimuksessaan vuonna 2005 läpi hovioikeuksien ratkaisuja, joissa syytetty on vedonnut hätävarjeluun.
Osassa tapauksia vastaaja oli ollut nainen, joka oli kertonut olleensa parisuhdeväkivallan kohteena. Osa naisista oli tuomittu taposta, osa hätävarjelun liioitteluna tehdystä taposta ja osa lieventävien asianhaarojen vallitessa tehdystä taposta eli surmasta.
Hätävarjeluväitettä on ollut vaikea näyttää toteen, sillä useissa tapauksissa nainen oli turvautunut järeämpään aseeseen, kuin mitä miehellä oli ollut käytössä. Useimmissa tapauksissa nainen on käyttänyt aseena veistä.
Lähisuhdeväkivalta on haastava tapaus hätävarjelun oikeudellisen arvioinnin kannalta, useista syistä. Ensinnäkin lähisuhdeväkivalta tapahtuu usein yksityisissä tiloissa, ilman todistajia. Kertomusten todentaminen oikeudessa on jälkikäteen vaikeaa.
Lähisuhdeväkivaltaan liittyy vielä häpeää, eikä siitä välttämättä edes ilmoiteta poliisille.
– Kun puhutaan hätävarjelutilanteista, puhutaan myös kertomusten uskottavuudesta. Parisuhde asettaa tähän omat ongelmat, jos suhteen aiempaa väkivaltaa ei ole dokumentoitu tai kerrottu kellekään.
Korkein oikeus, 2014:
A ja B olivat ottaneet porraskäytävässä yhteen painimalla. A pakeni asuntoonsa, minkä jälkeen B jäi hakkaamaan asunnon ovea. A suuttui, haki puukon ja avasi oven. A ja B kävivät heti toisiinsa käsiksi ja paini jatkui puukon ollessa A:n kädessä. B:lle tuli viiltohaava kaulaan.
A:n ei katsottu toimineen puolustautumistarkoituksessa, sillä hän oli avannut oven. Kysymys ei siis ollut hätävarjelusta tai sen liioittelusta. A:n katsottiin tehneen ruumiillista väkivaltaa tahallaan ja tuomio tuli pahoinpitelystä.
Lähisuhdeväkivallassa puolustautumis- tai pakenemisvaihtoehdot saattavat olla vähissä, tai ainakin puolustautujasta voi vahvasti tuntua tältä, sanoo Ruuskanen.
– Mitä vakavammasta väkivallasta puhutaan, sen vakavammin siihen pitää suhtautua, oli tekijä kuka hyvänsä. Mutta miten arvioidaan se, mitä muita mahdollisia tapoja oli toimia siinä tilanteessa? Esimerkiksi julkisessa tilassa pakenemismahdollisuus on toinen kuin asunnossa kahden kesken.
Useita kymmeniä tapauksia vuodessa
Väkivallanteot, jotka on jätetty tuomitsematta hätävarjelun perusteella, eivät löydy oikeuden asiakirjoista. Lisäksi hätävarjelun liioitteluista on vaikea saada tarkkoja määriä. Suuntaa-antavaa tietoa voi saada Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin Rikollisuustilanne-katsauksesta.
Ajanjaksolla 2009-2012 on vuosittain käsitelty noin 30, maksimissaan 40 tapausta, joissa rangaistusasteikon lieventämisperusteeksi oli luettu ”vastuuvapausperuste lähellä”. Käytännössä tämä viittaa juuri hätävarjelun liioitteluun tai pakkotilaan.
Helsingin käräjäoikeus, 2016
Mies ja nainen viettivät iltaa kotona. Mies oli käyttäytynyt aggressiivisesti. Kun hän tarttui naista yllättäen paidan rinnuksista, huitaisi tämä miestä lasilla päähän. Molemmat kaatuivat maahan ja naisen jalkaan tuli murtuma. Miehen päähän tuli lasinhaava. Molemmat olivat päihtyneitä.
Molemmat osapuolet tuomittiin pahoinpitelyistä sakkoihin. Nainen tuomittiin hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä. Mies tuomittiin vammantuottamuksesta ja lievästä pahoinpitelystä, lisäksi hänen piti maksaa korvauksia naiselle. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Merkittävä osa väkivaltarikoksista Suomessa on miesten välisiä yhteenottoja, joihin liittyy usein päihtymys.
Arviointi jälkikäteen kinkkistä
Hätävarjelun perusteiden täyttymisen arviointi voi olla jälkikäteen hyvin haastavaa.
Monta asiaa pitää ottaa huomioon: Oliko puolustautujalla mahdollisuutta paeta? Olisiko aseetta voinut käyttää siten, ettei hengenvaaraa hyökkääjälle aiheudu? Olisiko väkivaltaisen puolustamisen voinut lopettaa aiemmin?
– Oikeudessa voi tulla vastaan kaksi vaikeutta: näytön arviointi eli se, pystytäänkö osoittamaan, mitä on tapahtunut ja seuraavaksi tilanteen oikeudellinen arviointi eli se, oliko tilanteessa sitten kyse hätävarjelusta, hätävarjelun liioittelusta vai väkivaltarikoksesta, kertoo Kanerva.