Albert Järvisen perikunnan ja levy-yhtiön Hurriganes-riidassa annettiin ratkaisu keskiviikkona.
Hurriganes-kitaristi Albert Järvisen perikunta haastoi Universal Music Finlandin oikeuteen viime keväänä.
Perikunnan markkinaoikeuteen tuolloin jättämässä haasteessa katsottiin, että 1970-luvun levytyssopimusten perusteella levy-yhtiö ei voi ilman sopimusta panna musiikkia nettijakeluun. Perikunta vaatikin yhtiötä poistamaan Hurriganesin ensimmäiset levyt verkkopalvelusta.
Markkianaoikeus antoi keskiviikkona ratkaisunsa asiassa. Levy-yhtiö ei saa jakaa Hurriganes-yhtyeen ensimmäisiä levyjä internetpalveluissa, katsoo markkinaoikeus.
Kielto koskee kahta Hurriganes-albumia ja niillä olevia kappaleita. Markkinaoikeuden mukaan 1970-luvulla tehdyt alkuperäiset sopimukset eivät oikeuta internetlevitystä.
Markkinaoikeus määräsi kiellon noudatettavaksi 50 000 euron sakon uhalla. Levy-yhtiö tulee maksamaan myös perikunnan edustajien noin 28 000 euron oikeudenkäyntikulut.