Oikeus päätti, ettei Trump saa blokata ihmisiä Twitterissä – nyt hallitus aikoo valittaa ratkaisusta

EPA Donald Trump yrmeä ilme
Liittovaltion tuomari linjasi toukokuun loppupuolella, että presidentin sekä muiden liittovaltion viranomaisten käyttäjätiit ovat avoinna julkiselle keskustelulle
Julkaistu 05.06.2018 11:30

MTV UUTISET–REUTERS

Yhdysvalloissa oikeusministeriö aikoo valittaa tuomioistuimen päätöksestä, joka kielsi presidentti Donald Trumpia estämästä käyttäjiä Twitterissä.

Trumpin tilillä on yli 52 miljoonaa seuraajaa ja jatkuvasti twiittaamisesta on tullut yksi hänen presidenttiytensä tunnusmerkeistä. Presidentti on kuitenkin torjunut useita käyttäjiä, jotka ovat kritisoineet hänen toimiaan. Tällöin käyttäjät eivät voi suoraan vastata Trumpin twiitteihin.

Liittovaltion tuomari linjasi toukokuun loppupuolella, että presidentin sekä muiden liittovaltion viranomaisten käyttäjätiit ovat avoinna julkiselle keskustelulle ja käyttäjien pääsyn estäminen niille rikkoo Yhdysvaltain perustuslain takaamaa sananvapautta.

Hiljattain seitsemän estosta valittanutta asianomaistajaa pääsivät jälleen seuraamaan Trumpin Twitter-päivityksiä, mutta nyt Yhdysvaltain hallinto aikoo viedä asian vetoomustuomioistuimeen.

Videolla Bill Clinton: Trump olisi pahemmissa vaikeuksissa, jos olisi demokraatti

0:51img

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat