Oikeuskansleri otti kantaa Marinin Slush-esiintymiseen – ministerin tulee arvioida itse omaa toimintaansa

5:31img
Pääministeri Sanna Marin on aikonut esiintyä Slushissa miehensä työnantajan edustajan kanssa – näin Marin kommentoi MTV:lle.
Julkaistu 14.10.2022 14:47

MTV UUTISET – STT

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti ja pääministeri Sanna Marin (sd.) keskustelivat tänään oikeudellisista näkökohdista, jotka liittyvät pääministerin osallistumiseen puhujana Slush-kasvuyritystapahtumaan.

Marin on esiintymässä marraskuussa järjestettävässä tapahtumassa pääomasijoitusyhtiö Headlinessa työskentelevän Christian Mielen kanssa. Marinin puoliso Markus Räikkönen työskentelee samassa yrityksessä sijoittajana.

Oikeuskansleri Pöysti jätti pääministerille tapaamisessa kannanoton. Siinä muun muassa todetaan, että virkatoimien tasapuolisuuden ja puolueettomuuden vuoksi on syytä välttää tilannetta, jossa ministeri toimisi erityisesti jonkun tietyn yrityksen etujen ajajana.

Ministerin puolisoiden osalta on todettu, että puolison omistuksen tai työsuhteen vaikutus esteellisyyteen on arvioitava jokaisessa tilanteessa erikseen.

– Olennaista arvioinnissa on se, ettei luottamus ministerin puolueettomuuteen vaarannu. Esteellisyyden arvioinnissa tulee olla sitä huolellisempi, mitä konkreettisemmin ministerin toiminta kohdistuu erityisesti puolison työnantajaan tai yritykseen, jossa hän on osakkaana, kannanotossa todetaan.

AOP Sanna Marin ja Markus Räikkönen 7.11122916

Sanna Marin on esiintymässä marraskuussa järjestettävässä tapahtumassa pääomasijoitusyhtiö Headlinessa työskentelevän Christian Mielen kanssa. Marinin puoliso Markus Räikkönen työskentelee samassa yrityksessä sijoittajana.

Siinä mainitaan myös, että valtioneuvoston jäsenten tulee arvioida ensisijaisesti itse omaa toimintaansa niin, että luottamus virkatoimien puolueettomuutta ja tasapuolisuutta kohtaan säilyy eikä synny esteellisyystilanteita.

Pöysti toteaa, ettei oikeuskanslerin tehtävänä ole etukäteen tätä kannanottoa yksityiskohtaisemmin ottaa kantaa osallistumiseen yksittäiseen tapahtumaan.

Lue myös: Viikon kohukooste: Slush-Marin, rahapeli-Petelius ja "kiljuvien naisten" alle jäänyt Petteri Orpo Pöllöraadin syynissä – "Tilanneälykäs ihminen ei tietenkään sano sitä"

Marin sanoi eilen arvioivansa vielä osallistumistaan

Pääministeri Sanna Marin kertoi eilen STT:lle arvioivansa vielä osallistumistaan Slushiin. Hän sanoi tuolloin sähköpostissaan, ettei ole katsonut ongelmalliseksi osallistua keskusteluun, koska siinä käsiteltävät teemat ovat yleisiä ja samoja, joista hän on puhunut lukuisissa muissakin tilaisuuksissa. Hän sanoi, että osallistumista arvioidaan kuitenkin vielä intressiristiriitanäkökulmasta.

Pääministeri ei tuolloin vastannut siihen, miten hän päätyi mukaan tapahtumaan, eikä siihen, näkeekö hän eturistiriitaa siinä, että tarjoaa näkyvyyttä puolisonsa työpaikalle. Marin kertoi keskustelleensa osallistumisesta miehensä kanssa ja tavanneensa Christian Mielen aiemmin.

Slush on järjestetty vuodesta 2008 alkaen. Tapahtuman verkkosivujen mukaan paikalle odotetaan tänä vuonna 4 600 kasvuyritysten edustajaa, 2 600 sijoittajaa sekä tuhansittain muita vieraita.

Slush tviittasi tänään, että tapahtuma on loppuunmyyty.

Lue myös: Eeva Lehtimäen kommentti: Slushiin vaan, Sanna Marin, mutta muussa seurassa

Tuoreimmat aiheesta

Sanna Marin