Pääministeri Sanna Marin (sd.) on politiikan ja somemaailman kansainvälinen supertähti. On selvää, että kasvuyritystapahtuma Slush on innoissaan, että se on saamassa Marinin kahteen tilaisuuteensa marraskuussa. Mutta pääministeri ei ole miettinyt loppuun asti, miltä näyttää, että hän esiintyy yhdessä aviomiehensä firman edustajan kanssa, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.
Marin ei ole edes ensimmäinen, eikä viimeinen poliitikko, joka haluaa paistatella loskan sijaan energisten startup-yrittäjien ja propellipäiden seurassa.
Aiemmin poliitikkojen hengailu paikan päällä on heittänyt tähtipölyä poliitikon harmaaseen olemukseen. Että ollaan scenessä kiinni, tyypit!
Marinin kohdalla tilanne on toinen. Pääministeri vetää salin täyteen missä vain tällä hetkellä. Saamapuolella on siis Slush.
On todella hyvä juttu, että pääministeri edistää suomalaisten alkuvaiheen yritysten tietä menestykseen. Mutta se ei näytä hyvältä, että Marin esiintyy yhdessä Headline VC -sijoitusyhtiön Christian Mielen kanssa. Samassa yhtiössä työskentelee nimittäin myös pääministerin puoliso Markus Räikkönen tittelillä investor.
Osallistumista mietitään, myös oikeuskanslerin kanssa
Marinin mukaan hän ei pidä ongelmallisena keskusteluun osallistumista, koska käsiteltävät teemat ovat samoja, joita hän pitänyt esillä muuallakin.
Varoituskellot ovat kuitenkin soineet Marinin korvissa.
– Arvioimme vielä osallistumista intressiristiriitanäkökulmasta ja keskustelemme asiasta oikeuskanslerin kanssa, Marin kommentoi kirjallisesti MTV Uutisille.
Kun kysyimme pääministeriltä kommenttia siitä, että kenen aloitteesta Marin esiintyy Headline VC:n tilaisuudessa, vastaus kuului näin:
– Kyseessä on Slushin tapahtuma ja olen alun perin puhunut osallistumisesta keskusteluun puolisoni kanssa.
Herättää ihmetystä, että voiko pääministeri, vaikka ravisteltuna instituutiona, esiintyä tilaisuudessa, jossa voi olla jääviysongelma ja intressiristiriita.
Suomeksi sama eli näyttääkö esiintyminen siltä, että pääministerin suosio ja arvovalta on valjastettu firman käyttöön, jossa oma mies tekee töitä.
Slushiin vaan, mutta ei lavalle oman miehen firman edustajan kanssa.
Näkyvyyttä piisaa
Headline VC ei saa rahallista hyötyä Marinin esiintymisestä, mutta ainakin firma kerää näkyvyyttä suositun poliitikon valokeilassa.
Marinin bilelomailu nostatti kohun loppukesästä. Silloin mouhuttiin sopivan käytöksen rajoista, mutta nyt kysymys on enemmän harkintakyvystä. Eli miltä asiat näyttävät ulospäin.
Ja koska Twitter ei unohda, saman tien nousi esiin myös Marinin viserrys vuodelta 2017 pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kaudelta ja epäilyistä että hän on edistänyt lähipiirinsä bisneksiä.
– Päivä päivältä näyttää enemmän siltä, että ettei #Sipilä ole politiikassa edistämässä isänmaan vaan lähipiirinsä etua. #Terrafame #Chempolis
Sittemmin Marin on pyytänyt viserrystään anteeksi.