Oikeusministeri huolestui: Poliisin resurssit turvattava

jari_lindstrom
Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström perussuomalaisten lehdistötilaisuudessa Helsingissä 29. tammikuuta 2016.Lehtikuva
Julkaistu 29.01.2016 12:43
Toimittajan kuva

Jussi Kärki

jussi.karki@mtv.fi

@JussiKarki

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps) sanoo, että ulkomaalaisten lisääntyneeseen rikollisuuteen pitää suhtautua vakavasti.

– Ihmisten turvattomuus on lisääntynyt. Aluksi tästä oli mutu-tuntumaa ja nyt on tilastoakin sen päälle, Lindström sanoo.

Lindström pitää tärkeänä, että ihmiset voivat luottaa viranomaisiin, eivätkä ota missään tilanteessa oikeutta omiin käsiinsä.

25:02img

– Poliisin riittävistä resursseista pitää huolehtia tässä tilanteessa, hän sanoo.

Rangaistusten suhteen oikeusministeri joutuu ottamaan erittäin varovaisesti kantaa. Lindström haluaa selvittää rangaistusasteikkojen käyttöä, josta keskusteltiin myös halitusneuvotteluissa. Käynnissä on Oikeustaju-tutkimus, jossa mitataan kansalaisten mielipiteitä siitä, ovatko rikokset ja rangaistukset linjassa.

– Olipa vakavia rikoksia tehnyt turvapaikanhakija tai kantasuomalainen, niin rangaistusasteikon laajentamista voidaan tarkastella, Lindström sanoo.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström puhui tänään Perussuomalaisten puoluetoimistolla Työmiehen tuumaustunnilla.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos