Auton töötti taloyhtiön parkkipaikalla on valvottanut tällä viikolla jo kahtena iltana kotkalaista naapurustoa. Ongelma on yllättävän vaikea korjata – varsinkin, kun auton omistaja on lähes 8000 kilometrin päässä.
Kotkalainen Tommi Hämäläinen ihmetteli ikkunansa alla raikuvaa, pohjaan jäänyttä tööttiä ensimmäistä kertaa muutama ilta sitten. Minuutteja putkeen raikunut tööttiääni alkoi uudestaan yöllä ja loppui hetken kuluttua.
Kerrostalon parkkipaikalle pysäköidyn farmariauton rekisterikilven valot olivat syttyneet ja samalla yhtäjaksoinen tööttiääni on mennyt päälle ilmeisesti itsestään ja tuntemattomasta syystä.
Hämäläinen heräsi kovaääniseen, jälleen muutaman minuutin kestäneeseen torvishowhun vielä kerran aamuyöstä.
Perjantai-iltana tööttibileet saivat vielä uusia kierroksia. Sama levy alkoi pyöriä noin puoli yhdeksän aikaan illalla, mutta ei loppunutkaan minuuttien kuluttua, kuten aiemmin. Tauotonta ulvontaa kesti tällä kertaa Hämäläisen mukaan noin kaksi tuntia.
– Ääni kaikui kovaa tuossa talojen välissä. Kyllä siitä desibelejä lähtee.
Keinot vähissä
Hämäläisellä huumori loppui jonkin ajan päästä. Hän soitti 112:een, ja hetken kuluttua pihalle saapuikin virkavaltaa.
– Poliisi lähinnä kummasteli tilannetta. On se kumma, että virkavaltakaan ei voi tehdä tällaiselle mitään, Hämäläinen pohtii jo hiukan huvittuneena.
Tööttihäiriköintiä ei ole naapurustossa otettu vastaan lämmöllä, mutta Hämäläinen myöntää tapauksen aiheuttaneen myös huvittuneita reaktioita.
– Hauskaltahan tämä rupeaa tuntumaan.
Hämäläinen ei osaa kertoa syytä siihen, miksi auto on aloittanut itsestään tööttäyserenadinsa. Hän epäilee kuitenkin, että auton akun sammuminen laittoi stopin pari tuntia jatkuneeseen ohjelmanumeroon.
Hän kertoo saaneensa selville tragikoomisen totuuden siitä, kuka on auton omistaja.
– Naapuri, joka on nyt Thaimaassa kolmisen kuukautta.
Kuuntele artikkelin videolta kooste Kotkassa aivosärkyä aiheuttaneesta tööttihuudosta.