"Olen kapitalisti", vakuuttaa Kamala Harris – puhui mahdollisuuksien taloudesta

Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat ovat eri mieltä ulkomaisille tuotteille määrättävistä tullimaksuista.

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokas Kamala Harris keskittyi keskiviikkona talousaiheisiin kampanjatapahtumassaan ja uutiskanava MSNBC:n televisiohaastattelussa, joka oli hänen ensimmäisiä soolohaastattelujaan presidentti Joe Bidenin vetäydyttyä ehdokkuudesta.

Pittsburghissä, Pennsylvanian vaa'ankieliosavaltiossa pitämässään kampanjapuheessa Harris sanoi olevansa ja aina olleensa työläisten ja liittojen vahva tukija. Samalla hän sanoi uskovansa, että valtion ja yksityisen sektorin aktiivinen yhteistyö on tehokkain tapa tuottaa taloudellisia mahdollisuuksia.

– Olen kapitalisti. Uskon vapaisiin ja oikeudenmukaisiin markkinoihin, Harris sanoi.

Presidenttiehdokas kuvaili omaa talouspoliittista näkemystään mahdollisuuksien taloudeksi. Harris lupasi presidenttinä vauhdittavansa Yhdysvaltain taloutta ja kotimaista tuotantoa.

Demokraattiehdokas esitteli puheessaan talousohjelmaansa, jossa luvataan veronkevennyksiä jopa 100 miljoonalle yhdysvaltalaiselle keskiluokan edustajalle. Lisäksi "hyviä liittojen työpaikkoja" lisäävät yritykset voisivat saada verohyvityksiä.

Puheessaan Harris esiintyi keskiluokan ja työläisten tukijana, ja hyökkäsi myös republikaanien presidenttiehdokas Donald Trumpia vastaan.

– Donald Trumpille taloutemme toimii parhaiten, jos se hyödyttää heitä, jotka omistavat isoja pilvenpiirtäjiä. Ei heitä, jotka oikeasti rakentavat niitä. Ei heitä, jotka vetävät niihin sähköt. Ei heitä, jotka moppaavat niiden lattioita, Harris sanoi.

Harrisin mukaan Trumpin ollessa presidentti lähes 200 000 tehdastyöpaikkaa siirtyi Yhdysvalloista ulkomaille.

Harris kalasteli työväenluokan ääniä myös sanomalla tukevansa tutkintovaatimuksista luopumista ja taitoihin perustuvan palkkauksen lisäämistä, kertoi CNN.

Trump kampanjoi tuontitulleilla

Trumpin kampanja reagoi nopeasti Harrisin Pittsburghin puheeseen ja sanoi sen olleen täynnä valheita. Kampanja totesi myös Harrisin ja Bidenin hallinnolla olleen jo kolme ja puoli vuotta aikaa tarttua ongelmiin kuten alhaisiin hintoihin.

Myös Trump lupaili tahollaan tukevansa Yhdysvaltain tuotantoa, erityisesti ulkomaan tuontituotteille ehdotettujen tullimaksujen myötä.

– Tulette saamaan suojelua niiden (ulkomaisten tuotteiden) sisäänpääsyltä, koska aiomme laittaa niille 50–200 prosentin tullimaksut, Trump kertoi kannattajilleen Mint Hillissä Pohjois-Carolinan osavaltiossa.

MSNBC:n haastattelussa Harris kritisoi Trumpin jo moneen otteeseen aiemmin esittämiä merkittäviä korotuksia ulkomaisten tuotteiden tullimaksuihin.

– Et voi vain heitellä ideoita kaikkia koskevista tuontitulleista. Hän ei ole kovin vakavastiotettava, Harris sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat