Älypuhelimet sisältävät nykyään sellaisen valikoiman erilaisia toimintoja, että harva pysyy niistä kaikista perillä.
Se, että uusien älypuhelimien mukana ei tule enää paperista käyttöohjetta, kertoo, ettei niin suuria määriä tietoa kannata yksinkertaisesti enää printata fyysisiin kansiin.
Onkin aina yhtä hauskaa löytää puhelimestaan uusia ominaisuuksia, joista ei ollut aiemmin harmainta aavistustakaan.
Tässä kahdeksan vinkkiä, joiden avulla jokainen Android-luurin omistaja voi hyödyntää puhelintaan entistä monipuolisemmin.
1. Helpoin, yksinkertaisin ja yllättävin tapa säästää akkua
Valitse puhelimeesi musta tai valkoinen taustakuva, jolloin automaattinen pikselien korostustoiminto menee pois päältä ja huomaat akun kestävän paljon pitempään. Ominaisuus ei ole käytössä vielä aivan kaikissa Android-laitteissa, mutta ainakin useimmissa Samsungin puhelimissa ja tableteissa.
2. Muunna teksti puheeksi, eli kuuntele tekstiä lukemisen sijaan
Voit halutessasi kuunnella Android-puhelimellasi mitä tahansa tekstejä lukemisen sijaan. Mene asetuksiin, valitse sitten valikosta kohta accessibility eli ”helppokäyttöisyys”, sen jälkeen ”näkö” ja sitten ”teksti puheeksi”. Toiminto tehoaa ainakin englanniksi.
3. Luurin etäkäyttö
Jos puhelimesi hukkuu tai varastetaan, ei hätää! Voit varautua ja suojautua etukäteen tietojesi joutumiselta vääriin käsiin. Valitse asetuksista ”lukitusnäyttö ja suojaus”, ”etsi matkapuhelimeni” ja salli tietojen pyyhkiminen ja puhelimen etälukitus. Jos puhelimesi siis jatkossa katoaa, voit kontrolloida sitä netin välityksellä.
4. Puhelimen asettaminen ”äitiasetuksille”
Joskus on mukavaa näyttää puhelimesta vaikka lomakuvia äidille tai kaverille. Puhelimessa on lomakuvien lisäksi yleensä kuitenkin myös paljon sellaista henkilökohtaista tietoa, jota ei halua esitellä muille. Äiti- tai kaveriasetuksen saa päälle pyyhkäisemällä näytön yläreunasta valikon ja painamalla käyttäjäkuvaketta. Valitse ”lisää vieras” ja pystyt määrittelemään, mitkä tiedot sopivat luurin lainaajan silmille.
5. Suurennuslasilla selvää pienellä präntätystä
Suurennuslasitoiminnosta on suuresti hyötyä, jos näkö on päässyt heikentymään tai jos jokin teksti on pienellä präntättyä. Mene asetuksiin, valitse ”helppokäyttöisyys”, ”näkö” ja ”suurennuslasi-ikkuna”. Sen jälkeen voit suurentaa näytöllä mitä tahansa vain napauttamalla ruutua.
6. Jaa netti kotona puhelimen avulla
Et tarvitse erikseen 3G modeemia tai reititintä jakaaksesi kotona internet-yhteyden eri laitteisiisi. Riittää, kun omistat Android-puhelimen ja menet sen asetuksiin, valitset ”mobiilitukiasema ja yhteyden jako”, ”mobiilitukiasema” ja laitat sen päälle. Toiminto vie tosin akkuvirtaa normaalia enemmän.
7. Ohjaa puhelintasi pelkillä pään liikkeillä
Kokatessa kädet ovat usein elintarvikkeiden peitossa ja kylmällä ilmalla hanskoja ei tee mieli riisua edes puhelimen näpräämistä varten. Nyt puhelimen käyttö on mahdollista pelkkien pään liikkeiden avulla. Sovellus nimeltä EVA Facial Mouse lupaa mahdollistaa soittamisen pelkällä pään nyökyttelyllä.
8. Androidiin kätketty salainen peli
Jos puhelimessasi on käyttöjärjestelmä 2.3 Gingerbread tai uudempi, voit etsiä seuraavan kahvitauon tullen luurisi asetuksien syövereistä sinne piilotetun pelin. Mene asetuksiin, valitse ”tietoja puhelimesta” ja naputa monta kertaa kohtaa ”Android-versio”, jolloin ruudulle avautuu pieni peli.
Lähde: Bright Side
***
Uusimmat
-
21:43
Uusi koronavariantti leviää maailmalla
-
21:12
Jane's Addictionin keikka Bostonissa eskaloitui painiksi lavalla – loppukiertue peruttu
-
21:08
Yhdestä TTK-oppilaasta nähtiin aivan uusi puoli, joka sai Tanssiraadin hanat aukeamaan: "Itkin"
-
20:47
Asiantuntija Trumpin mahdollisesta salamurhayrityksestä: "Ehdottomasti tätä tullaan käyttämään kampanjoinnissa"
-
20:33
Maailman parhaaksi valittu jalkapallotähti jatkaa Barcelonassa
-
20:29
Erektio-ongelmia voi ehkäistä omilla toimilla – "Voi olla jopa ihmelääke"
-
20:27
Donald Trumpin salamurhayrityksestä epäilty kahleissa tuomarin eteen – syytteet julki
-
20:22
Helsingin Maunulassa poliisioperaatio – yksi sairaalaan
-
20:11
Awak Kuierille merkittävä kunnianosoitus
-
20:04
Ilkka Sasi erotetaan apulaispormestarin tehtävästä
-
20:00
Nordealla edelleen ongelmia verkko- ja mobiilipankissa
-
20:00
Ensitreffit alttarilla -parin hääyönä kipinöi: "Saatoimme tutkiskella toisiamme"
-
19:37
Sidney Crosby laittoi nimen paperiin – seurapomo puhkesi kiitokseen: "Tekee valtavan henkilökohtaisen uhrauksen"
-
19:31
SM-liigapakin sopimus purettu – "Olen saanut ymmärrystä tilanteessani"
-
19:28
Trump syyttää ampumisesta Bidenin ja Harrisin kielenkäyttöä
-
19:11
IS: Valkeakosken teinisurman tutkinta valmistui – mukana uusi rikosnimike
-
19:10
Törkytoimintaa HIFK-katsomossa – selvitys nyt käynnissä: "Ei edusta millään tavalla arvoja"
-
19:06
Lehtisaaren taposta tuomittu mies taas syytettynä – puolalaisjohtoinen rikollisryhmä levitti 1 600 kiloa amfetamiinia
-
19:03
Avioeron keskellä olevat Jennifer Lopez ja Ben Affleck kokoontuivat perhelounaalle – artisti pitää edelleen kihlasormustaan
-
19:01
Suomalaiseen tautiperintöön kuuluu tappaviakin sairauksia – miksi niitä aiheuttavia geenejä ei seulota ennaltaehkäisevästi?
-
Lataa lisää