Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo keskeyttävänsä Astra Zenecalla tehtävät rokotukset ainakin ensi viikon ajaksi. Rokotuksia jatketaan aikaisintaan maanantaina 29. maaliskuuta.
THL:n ylilääkäri Taneli Puumalaisella ei ollut yksiselitteistä vastausta, mitä tapahtuu ensi viikolla varatuille rokotusajoille, jossa tarkoitus oli käyttää juuri Astra Zenecan rokotetta.
Rokotusajan varanneita kehotetaan odottamaan yhteydenottoa rokotusten järjestäjältä mahdollisen rokottamisen peruuntumisen vuoksi. Rokotusajan voi halutessaan myös perua itse.
– Rokoteaikoja joudutaan varmasti perumaan, mutta tavoitteena on, että rokotuksia voitaisiin toteuttaa muiden rokotteiden avulla, siltä osin kuin käytössä on muita rokotevalmisteita, Puumalainen sanoi THL:n perjantai-iltapäivän tiedotustilaisuudessa.
Ensi viikolle varattujen aikojen osalta terveydenhuollon toimijoiden olisi syytä ilmoittaa, onko rokoteaika peruttu, siirretty vai onko rokotteita vaihdettu, Puumalainen jatkaa.
– Myös asiakkaiden on itse syytä olla alkuviikosta yhteydessä terveyspalveluiden tuottajaansa, Puumalainen sanoo.
Astra Zenecan rokotteiden antamisen keskeyttämisen syynä ovat Suomessa lähipäivinä ilmoitetut kaksi aivolaskimotukosta 4-10 päivää Astra Zenecan koronarokotteen saamisen jälkeen. Havaitut poikkeukselliset oireet ovat kuitenkin THL:n mukaan erittäin harvinaisia. Toistaiseksi ei ole varmuutta siitä, liittyvätkö havaitut hyytymishäiriöt rokotukseen.
Astra Zenecan rokotuksia on annettu noin 140 000 suomalaiselle.