Miesten keihään EM-loppukilpailusta karsiutunut Oliver Helander pohtii jopa uransa lopettamista.
Helander oli oman karsintaryhmänsä yhdeksäs ainoalla mitatulla heitollaan 78,43. Toisen ryhmän edetessä varmistui, ettei häntä nähdä lauantain finaalissa.
29-vuotiaan Helanderin pettymys tuli ulos heti ensimmäisessä vastauksessa Ylen kameran edessä.
– En tiedä. Saattoi olla mun viimeinen kisa, Helander aloitti.
Ylen Laura Arffman kysyi perään, että tarkoittiko Helander tätä kautta. Tähän tuli ensin vastaukseksi vain olankohautus. Vai kenties koko uraa?
– Pitää vähän katsoa, Helander totesi.
Keihäsmieheltä kysyttiin vielä stadionin uumenissa lisää tilanteestaan. Hän kertoi kärsivänsä ongelmasta, jota ei kuitenkaan lähtenyt tarkentamaan. Se ei kuitenkaan ole sellainen, joka uhkaisi kauden jatkoa.
– Ei ole. Mutta katsotaan, tuleeko tänä vuonna tai tulevaisuudessa lisää kilpailuita. Minun täytyy miettiä asioita hieman, Helander vihjaisi Yle Sportenille.
Helander kertoi ennen keihäskarsintaa heittojen tulevan kyllä perässä, jos hän vain pysyy pystyssä. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan pitänyt.
– Huonoja ja tehottomia heittoja ne olivat, Helander tiivisti MTV Urheilun haastattelussa.
– Sellaisia tehottomia ja matalia. En oikein tiedä. Huonoja ne olivat, hän jatkoi vaisusti.
1:28

