Suomalaishyökkääjä Oliver Kapanen teki treenikaudella loistavaa jälkeä ja naarasi paikan Montreal Canadiensin kokoonpanossa. Ensimmäiset NHL-ottelunsa pelannut Kapanen avasi tuntemuksiaan MTV Urheilulle Montrealissa.
LUE MYÖS: Teuvo Teräväisellä monsteri-ilta NHL:ssä – huippupisteet superlupauksen rinnalla
Viime kaudella SM-liigassa KalPassa kovaa tulosta tehnyt Kapanen huipensi loistosesonkinsa Leijonissa MM-kisoissa. 21-vuotias Kapanen teki MM-jäällä kuusi maalia kahdeksaan otteluun.
Kesällä tie vei SHL-seura Timrån riveihin. Olli Jokisen luotsaama joukkue ei kuitenkaan saa nauttia loistonosteessa olevan suomalaisen palveluksista ainakaan alkukaudella, sillä Kapanen nappasi ennakkoluulottomasti paikan Montrealin riveistä NHL:n harjoitusleirin kautta.
MTV Urheilu tapasi Kapasen Montrealissa ennen voitokasta Ottawa-ottelua.
Kapanen kertoo, että puhelin täyttyi muutama päivä sitten iloisten NHL-uutisten myötä viesteistä.
– Positiivista tuli. Vanhemmat ja joukkuekaverit (Ruotsissa) laittoi viestiä ja onnittelivat, olivat iloisia mun puolesta, Kapanen tunnelmoi.
– Hyvät fiilikset, se oli tavoite, että otetaan paikka ylhäältä. Harjoitusleirillä reeneissä kulki ja peleissäkin sai onnistumisia. Pystyi tuomaan sitä omaa peliä (esiin). Se on varmasti isoin syy, että ollaan täällä, Kapanen sanoo.
LUE MYÖS: Jesse Puljujärvi pistettiin surutta katsomoon
Kapanen uskoo, että SM-liigan pudotuspeleistä alkanut, ja MM-kisoissa keväällä jatkunut nappivire valmisti häntä tämän syksyn haasteeseen Pohjois-Amerikassa. Kesällä Timrån kanssa harjoitellut lupaus antaa myös Olli Jokiselle kunniaa.
– Ruotsissa kuusi viikkoa Ollin kanssa olivat todella tärkeitä. Hän opetti paljon ja antoi vinkkejä, koska hän tietää, minkälainen meininki täällä on.
Tässä vaiheessa Kapanen on pelannut Montrealin kanssa kaksi ottelua. Hän avasi pistetilinsä uransa ensimmäisessä ottelussa Bostonia vastaan. NHL-kiekon haasteista suomalainen ei tällä otannalla osaa vielä laajemmin sanoa.
– Matkustaminen ja peliruuhka tulevat varmaan jossain vaiheessa vastaan. Se tulee varmasti olemaan se hankalin kohta, Kapanen pohtii.
Armia tukena
Kuopiolaislähtöinen hyökkääjä kertoo tukeutuneensa jääkiekon emämaassa etenkin Montrealin suomalaiskonkariin Joel Armiaan.
– Armian kanssa tulee paljon puhuttua, jos tarvitsee apua jossakin. Hän osaa hommat täällä.
MTV Urheilu jututti myös Armiaa, joka antaa tulokkaalle tunnustusta sisääntulosta. Armia ei lähde vertaamaan omaa tulokaskauttaan Kapasen vastaavaan, sillä hän näkee niissä ison eron.
– Hän pelaa kypsää peliä. Viisas ja hyväjalkainen pelaaja. Olen tosi iloinen hänen puolestaan. Hän on selvästi valmiimpi, mitä itse olin silloin. Hänellä on varmasti hieno tulevaisuus edessään, Armia linjaa.
Joukkueeseen kesällä siirtynyt Patrik Laine loukkaantui harmittavasti harjoituskaudella. Kapanen kertoo, että Laine on ollut joukkueen toiminnassa mukana polvivammastaan huolimatta. Yhden epäonni on toisen onni, Kapanen tuumii.
– Harmittava tilanne, eihän sitä kukaan toivo. Onneksi selvittiin kuitenkin suhteellisen pienellä. Toisaalta sain sitten paikan näyttää ja pelata, Kapanen toteaa.
St. Louis: "Hän tekee oikeita valintoja"
Montrealin päävalmentajana toimii entinen pelaajalegenda Martin St. Louis. Suomalaisnuorukaisen mukaan vuoropuhelu käskijän kanssa toimii tässä vaiheessa mainiosti.
– Totta kai, haluan voittaa valmentajan luottamuksen ja saada paljon aikaa tasakentällisin ja erikoistilanteissakin. Ei mitään ongelmia ainakaan ole. Kaikki on mennyt hyvin, pieniä tipsejä tulee, varsinkin pelin aikana, että mitä voi ja kannattaa tehdä paremmin. Hyvä on välit, Kapanen sanoo.
MTV Urheilu livautti Montrealissa lehdistötilaisuudessa päävalmentajalle kysymyksen Kapasta koskien. St. Louis nosti esiin suomalaisen vahvuudet.
– Hänen johdonmukaisuutensa jäällä, ympäri kaukaloa, kiekon kanssa tai ilman. Hän tekee oikeita valintoja.
Jos päätös Kapasen loppukauden paikasta kokoonpanossa pitäisi tehdä nyt, pelaisiko hän koko sesongin Montrealissa?
– Sitä on vaikeaa sanoa nyt, mutta tykkään siitä, mitä näen, St. Louis heitti ja sai toimittajat repeämään nauruun.