MTV valitsi ensimmäistä kertaa historiassaan kuukauden sääkuvan.
Toimitukseen lähetettiin kesäkuun aikana paljon upeita otoksia.
Niistä meteorologin johtama raati valitsi ensin kymmenen parasta kuvaa. Kyseiset sääkuvat voit katsoa yllä olevalta videolta.
Lopulta kuukauden sääkuvaksi valikoitui Olli Mäkelän nappaama mestariteos. MTV:n raadin mukaan voittajakuvassa on saatu hienosti ikuistettua vaikeasti vangittava salama keskiyön auringonvalossa.
– On harvinaista nähdä taiteellisestikin hieno kuva kehystyksineen satunnaisessa paikassa hetkellisesti välähtävästä salamasta, raati hehkuttaa.
Raati löysi Enontekiöllä otetusta kuvasta myös syvällisemmän merkityksen. Kuvassa voi nimittäin nähdä värimaailman kautta Ukrainan lipun.
Kuukauden sääkuva palkitaan sadalla eurolla.
Yllättynyt voittaja kuvaili itse taidonnäytettään seuraavalla tavalla:
– Kuva on otettu heti kesäkuun ensimmäisillä tunneilla puolen yön aikaan. Ikkunasta näkyi hienoa salamointia ja päätin mennä terassille yrittämään saada kuvan siitä, Mäkelä kertoo.
Näin lähetät sääkuvan MTV:lle!Sääkuvan tai -videon saat lähetettyä meille helpoiten osoitteesta mtvuutiset.fi/saakuvat. Linkki ohjaa sinut palveluun, jonka kautta saat materiaalisi helposti toimituksen nähtäville. Voit lähettää kuvan tai videon puhelimesi galleriasta tai kuvata sivuston kautta avautuvalla kameralla. Jos näit jotain muuta MTV Uutisten toimitusta kiinnostavaa, niin lähetä se meille WhatsAppilla numeroon 040 578 5504 tai osoitteeseen mtvuutiset.fi/lukijankuvat! Julkaistuista videoista maksamme aina vähintään 60 euroa. Hyvistä uutiskuvista ja -videoista voidaan maksaa tapauskohtaisesti enemmänkin. |
Kesäkuun finalistien kuvaajat järjestyksessä videolla:
- Terttu Honkaranta, Pöytyä
- Suvi-Tuuli Dietrich, Vaasa
- Pirjo Kalliosaari, Savitaipale
- Risto Mattila, Oulu
- Pepe Salo, Lappeenranta
- Matti Luumi, Sodankylä
- Hannu Hämäläinen, Pihtipudas
- Hannele Koukkari, Siikalatva
- Meeri Ahtonen, Rusko
- Olli Mäkelä, Enontekiö