Olutta, suklaata ja pitsaa: Nämä 10 herkkua eivät olekaan pahinta roskaruokaa!

Colourbox
Julkaistu 31.07.2013 14:03(Päivitetty 31.07.2013 14:42)

Useita roskaruokia ja herkkuja pidetään todella epäterveellisiltä, mutta ravitsemusasiantuntijan, Daniel Johnsonin mukaan kyseiset epäilykset eivät pidä paikkaansa kaikkien ruokalajien osalta.

1. Fish and Chips eli kalaa ja ranskanperunoita

Erityisesti englantilaisten suosima Fish and Chips -annos sisältää runsaasti rasvoja ja suolaa, mutta annoksen sisältämä kala on kuitenkin hyvin ravitseva. Kyseinen ruoka-annos sisältää C-vitamiinia, B6-vitamiinia sekä B12-vitamiinia. Tämän lisäksi annoksesta saa jodia, omega-3-rasvahappoja sekä hieman kuituja. British Nutrition Foundation -yhdistyksen ravintoarvojen tutkija Claire Williams kertoo, että Fish and Chips -annoksen voi sisällyttää terveelliseen ruokavalioon. Williams kuitenkin suosittelee syömään sitä harvoin ja välttämään suolan lisäämistä. Keskimäärin annoksessa on noin 840 kilokaloria!

2. Juusto

Juustot sisältävät runsaasti rasvoja, mutta osa juustoista on kuitenkin todella ravitsevia. Esimerkiksi cheddar-juustossa on paljon kalsiumia, sinkkiä, B12-vitamiinia, A-vitamiinia, B2-vitamiinia sekä folaattia. Ravitsemusasiantuntija kertoo Telegraph-lehdessä juuston olevan erinomainen vaihtoehto lapsille monipuolisuutensa ja ravintoarvojensa vuoksi. Asiantuntija kehottaa aikuisia syömään enemmän kypsytettyjä juustoja, sillä niitä ei välttämättä tule syötyä niin paljon.

3. Tölkkipavut

Useilla säilyketuotteilla on huono maine. Useimmat sisällyttävät pavut omaan ruokavalioonsa ja hyvä niin, sillä pavuista saa runsaasti ravinteita ja proteiinia. Pavut sisältävät runsaasti myös kalsiumia, rautaa ja kaliumia.

4. Alkoholi

Harvardin yliopistossa suoritetun tutkimuksen mukaan henkilöt, jotka joivat päivittäin pari olutta, oli pienempi todennäköisyys saada sydänkohtaus. Riski oli suurempi, jos henkilö joi harvemmin, mutta paljon kerrallaan. Tutkimukseen osallistui 18 000 miestä.

5. Pitsa

Pitsa sisältää paljon rasvaa, mutta jos valitset täytteet oikein, voi pitsasi olla myös erittäin ravitseva. Ohuella täysjyväpohjalla, rajallisella määrällä juustoa, kasviksilla, kana tai kinkku täytteellä saat pitsastasi ravitsevan tuotoksen. Juustosta saa kalsiumia, tomaattikastikkeen avulla tankkaat lykopeeniä, joka vähentää syövän riskiä. Tämän lisäksi mukana on A-vitamiinia sekä C-vitamiinia.

6. Englantilainen aamupala

Englantilaiseen aamupalaan kuuluu muun muassa kananmunia, pekonia, nakkeja ja papuja. International Journal of Obesity -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kyseinen aamupala saattaa olla paras mahdollinen vaihtoehto aamun aloittamiselle. Tutkijoiden mukaan, jos aamun aloittaa rasvaisella annoksella, pilkkoo keho tehokkaammin tulevia rasvoja päivän mittaan. Englantilainen aamupala sisältää keskimäärin 977 kaloria.

7. Curry

Ruotsin yliopistossa suoritetun tutkimuksen mukaan curryn syömisellä ja alhaisella riskillä sairastua dementiaan on selvä yhteys. Tutkijat antoivat osalle tutkittavana olleille banaanikärpäsille syötäväksi kurkumaa ja huomasivat, että nämä kyseiset banaanikärpäset elivät 75 prosenttia muita pidempään. Tutkimus saattaa selittää, miksi muistiongelmat ovat vähäisempiä Intialaisilla vanhuksilla kuin länsimaisilla.

8. Suklaa

Suklaissa on paljon eroja. Kaakao kuitenkin sisältää paljon mineraaleja sekä flavonoideja, jotka tekevät sydämelle hyvää. Ravitsemusasiantuntija kertoo Telegraph-lehdelle, ettei ylipainon ja suklaan välillä ole selvää linkkiä. Hän kuitenkin suosittelee ihmisiä valitsemaan suklaa vaihtoehdoista mieluiten tummaa suklaata. Ihmiset, joilla on kolesteroli korkealla saattavat hyötyä suklaan syömisestä yhtä paljon kuin puolen tunnin lenkistä. Syömällä suklaata pienen palan päivässä pystyy alentamaan riskiä saada sydänkohtaus jopa 20 prosentilla. Kyseinen määrä on sama kuin puolen tunnin lenkillä aikaan saatu hyöty. Pysyäkseen virkeänä on kuitenkin tärkeää myös harrastaa liikuntaa.

9. Kananmunat

Kananmunan ympärillä on jatkuvasti erilaisia keskusteluita sen hyödyistä ja haitoista. Kyseisessä raaka-aineessa on paljon niin hyviä kuin huonojakin puolia. Kananmunassa on runsaasti kolesterolia, joten sitä pidetään osittain epäterveellisenä. European Journal -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan yksi keltuainen sisältää kolesterolia lähes kokopäivälle suositellun saantimäärän verran. Samaisessa tutkimuksessa selvisi myös se, että keltuaisessa on runsaasti ravinteita joka lähtöön. Kyseinen raaka-aine sisältää muun muassa rautaa, sinkkiä, A-vitamiinia ja D-vitamiinia.

10. Pirtelöt

Pirtelöitä pidetään herkullisina sokeripommeina. Ravintoarvojen tutkija Williams puhuu kuitenkin pirtelöiden puolesta maitotuotteiden takia. Rasvaton maito on kuitenkin hyvä kalsiumin, riboflaviinin sekä B12-vitamiinin lähde. Williams kuitenkin muistuttaa, ettei sekaan saa laittaa liikaa sokeria.

Lähde: Telegraph

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle