Kansainvälinen nyrkkeilyliitto IBA kehotti maanantaina kansallisia liittoja nousemaan oikeustoimiin Kansainvälistä olympiakomiteaa KOK:ta vastaan.
IBA ja KOK ovat olleet tukkanuottasilla erityisesti sen jälkeen, kun Vladimir Putinin lähipiirin kuuluvan venäläisen Umar Kremlevin johtamalta IBA:lta on pyritty riisumaan asema maailman johtavana nyrkkeilyorganisaationa. KOK vaati vuosien ajan IBA:a muuttamaan toimintapojaan muun muassa tuomaritoiminnan ja rahoituksen läpinäkyvyyden osalta. Ongelmana on nähty myös maailmanliiton suhtautuminen Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa.
Pariisissa nyrkkeilyn organisoinut KOK on ilmoittanut, ettei lajia oteta Los Angelesiin 2028 mukaan ollenkaan, mikäli kansalliset liitot eivät nimeä uutta kattojärjestöä.
Tuoreessa lausunnossaan IBA kertoo tehneensä virallisen valituksen Sveitsin kilpailuviranomaisille. IBA syyttää KOK:ta määräävän aseman väärinkäytöstä olympialaisten järjestämisen ja markkinoinnin osalta. KOK toimii Sveitsistä käsin.
– KOK käyttää vaikutusvaltaansa estääkseen nyrkkeilijöitä osallistumasta olympialaisiin, jos heidän kansallinen liittonsa on IBA:n jäsen. Tämä rikkoo Sveitsin lainsäädännön mukaisia reilun kilpailun normeja, IBA kommentoi tänään.
IBA:n mukaan KOK on myös painostanut eri maiden olympiakomiteoita sulkemaan IBA:n jäseninä olevat kansalliset liitot pois toiminnastaan. IBA pitää tätä laittomana, ja onkin kehottanut maiden omia lajiliittoja oikeustoimiin.
Vuonna 2023 perustettiin uusi World Boxing -järjestö, jonka tavoitteena on turvata nyrkkeilyn olympiatulevaisuus. Syyskuun loppuun mennessä liittoon on liittynyt vain 45 maata, muun muassa Suomi.
Uusimmat
-
20:27
Terrorismi, energiakriisi ja pakolaisaallot – näin suursota Lähi-idässä voi iskeä Eurooppaan
-
20:25
Pelastakaa Lapset ei pian enää ota uusia hakijoita kansainväliseen adoptioon – taustalla yksi muutos
-
20:05
Jokereilta tipahti poikkeuksellisen suora ulostulo
-
19:50
Toimittaja Tel Avivissa: "On tullut tavaraa taivaalta huomattavasti enemmän" – MTV seuraa
-
19:44
Yksi otettu kiinni Israelia tukevan mielenosoituksen yhteydessä Helsingissä
-
19:22
Hurrikaani Milton voimistunut nopeasti viidennen asteen hirmumyrskyksi Meksikonlahdella
-
19:15
Maajussi-Tarja paljastaa: Ismo huutokauppasi hänet toiselle miehelle – lopputulos yllätti!
-
19:10
Veden yksityistäminen piti estää, mutta mitä tapahtui? "Uusia Caruna-kauppoja ei pidä sallia"
-
19:05
Haluatko tehdä järkevän päätöksen? Nuku yön yli
-
18:58
Oliver Kapasen NHL-jysäytyksestä vedettiin välittömät ykkösotsikot Ruotsissa
-
18:50
Arkkitehtuurin Finlandia Tammelan stadionille
-
18:45
Viranomaiset paljastavat MTV Uutisille: Lastensuojelussa havaittu epäeettisiä, jopa lainvastaisia toimintamalleja
-
18:31
Oliver Kapanen: NHL-paikka!
-
18:30
Hera-luotain laukaistu avaruuteen, suomalaisteknologiaa mukana – tarkoitus selvittää, miten Maata voi suojella tappavilta asteroideilta
-
18:03
Maajussille morsian -Milla näpäyttää puolisoehdokkaitaan: "Eivät osaa kyllä puhua yhden mitään"
-
17:48
MT: Kuudella siipikarjatilalla salmonellaa Länsi-Suomessa, tapauksilla yhteinen nimittäjä
-
17:48
Johan Neeskens on kuollut – kohtalokas sairastuminen työmatkalla
-
17:32
Parhaan makaronilaatikon salaisuus: "Yksinkertaisesti parasta kotiruokaa"
-
17:31
Olympialajin kulissiriita paisuu – ongelmataho yllyttää oikeustoimiin
-
17:26
Helsingissä kadonnut mies löytyi
-
Lataa lisää