Suomi lähtee kolmen urheilijan voimin nyrkkeilyn uuden kattojärjestön World Boxingin ensimmäisiin arvokisoihin. Aapo Rovanperä, Leevi Salo ja Aapo Lehtonen kilpailevat Pueblossa Coloradossa 25. lokakuuta–3. marraskuuta järjestettävissä 19-vuotiaiden nuorten MM-kisoissa.
World Boxing on Kansainvälisen olympiakomitean suojissa perustettu liitto, joka korvaa venäläisvetoisen IBA:n. KOK vaati ensin venäläisen Umar Kremlevin johtamaa IBA:ta muuttamaan toimintatapojaan, kunsse muun muassa päätti hyväksyä venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat kilpailutoimintaansa maatunnuksin vastoin KOK:n suositusta.
KOK päätyi lopulta vastaamaan Pariisin olympialaisten nyrkkeilyjärjestelyistä.
Tänä syksynä KOK on ohjeistanut kansallisia olympiakomiteoita katkaisemaan siteensä IBA:n jäsenliittoihin. Esimerkiksi Suomen nyrkkeilyliitto erosi IBA:sta elokuussa 2023 ja liittyi World Boxingin jäseneksi lokakuussa 2023.
World Boxing perustettiin pitkälti olympianyrkkeilyn tulevaisuuden pelastamiseksi, ja nyt liitto on toden teolla käynnistelemässä kansainvälistä kilpailutoimintaansa. Järjestön ensimmäiset aikuisten maailmanmestaruuskilpailut järjestetään ensi vuonna.
Vipuna Sveitsin kilpailulaki
Urheilusivusto Inside the Games kertoi maanantaina, että IBA on lähtenyt puolustamaan asemaansa oikeusteitse. IBA perusteli ratkaisua tarpeella suojella kansallisia jäsenliittojaan KOK:n "väkivaltaiselta käytökseltä". Samalla IBA kannusti kansallisia liittoja liittymään oikeustaisteluun "nyrkkeilyn tulevaisuuden turvaamiseksi".
KOK sulkee Iban jäsenliittojen urheilijat olympialaisista. IBA on tällä perusteella jättänyt valituksen Sveitsin kilpailukomissioon, koska se katsoo KOK:n päätöksen rikkovan Sveitsin kilpailulakia.
IBA on luvannut taloudellista tukea kansallisille jäsenliitoilleen, jotka harkitsevat maissaan oikeustoimia asemansa puolesta.
Uusimmat
-
22:56
11-vuotias tyttö kadonnut Helsingissä, poliisi julkaisi kuvan
-
22:53
Tältä Milton-hurrikaani näyttää avaruudesta – Floridan asukkaille vakava viesti: "Jos jäätte taloonne, siitä tulee arkkunne"
-
22:37
Asiantuntija: Isku Nordeaan ei ole tietomurto vaan "julkisivun töhrintää" – silti poikkeuksellista
-
22:16
Merivartiosto evakuoi rahtialukselta kahdeksan metriä pudonneen ihmisen Selkämerellä
-
22:10
Tappara toipui komeasti shokkialusta – taululle lopulta tyrmäävät lukemat
-
21:47
Mies latasi Onlyfansiin videon yhdynnästä 16-vuotiaan kanssa, videota ei poistettu 1,5 vuoteen – 20 vuoden vankeus uhkaa
-
21:45
Ensitreffit-Anna ja Taina syyllistävät aviomiehiä turvattomuudestaan – vodcast: "Tekosyitä"
-
21:39
Syyria: Israel iski Damaskokseen, useita kuollut, myös naisia ja lapsia – MTV seuraa
-
21:24
Törkeää piittaamattomuutta: Autoilija ei jalankulkijasta paljoa välittänyt
-
21:04
Netanjahu: Israel tappanut Hizbollahin uuden johtajan ja hänen seuraajansakin – video näyttää väitetyn iskun
-
21:00
Hienot huvilat – tässä on kuudes Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:57
SM-liigan tähtihyökkääjä ylistää vuolaasti hurjavireistä joukkuetoveriaan – "Pelaa väärässä sarjassa"
-
20:57
Vaatevoro vaihtoi vanhat kenkänsäkin uusiin, toinen yritti viedä yli tonnilla kosmetiikkaa: Molemmilla sama sovituskoppikikka
-
20:30
Huippukokki Tomi Björck sai Australian kansalaisuuden: "Paras paikka maailmassa"
-
20:26
Huuhkajien merkittävin ongelma tapetilla – näin kommentoi tulikuuma kärkimies: "Siinä pitää parantaa"
-
20:18
Öljyn hinta reippaassa laskussa – Kiinan kysyntä voi hyytyä
-
20:02
Washington Post: Trump lahjoitti viruspelkoiselle Putinille koronatestejä
-
19:56
Stoltenbergin Ukraina-lausunto sai Stubbin vaikeaksi: "Tiedän tunteen, kun vapautuu vastuusta ja pystyy puhumaan vähän vapaammin"
-
19:52
Presidentti Sauli Niinistöllä ja tohtori Jenni Haukiolla uusi aluevaltaus
-
19:45
Hulvattomat kuvat siskoksista! Paris ja Nicky Hilton ovat pukeutuneet alusta alkaen samanlaisiin asuihin
-
Lataa lisää