Olympiavoittajan ilakoinnilla tragikoominen seuraus: "Minua ei voi syyttää"

Jalkapallon olympiavoittaja Lynn Williams juhli. Sillä seurauksella, että kaulasta irtosi olympiakulta eikä se ollut enää entisensä.

Yhdysvaltalaisen ammattiliiga NWSL:n kaikkien aikojen maalintekijä Lynn Williams voitti Pariisissa ensimmäisen jalkapallon olympiakultansa Yhdysvaltain joukkueessa. Saavutusta seurasivat juhlat, joissa rapatessa roiskui.

Williams esitteli TikTokissa kolhiutunutta kultamitaliaan. 

– Minulla oli se olallani kuin pieni kukkaro ja minä vain hypin, tanssin, hypin. Hyppäsin alas ja se vain putosi, hyökkääjäpelaaja sanaili.

Mitali irtosi nauhastaan.

– Kaikki tanssivat, ja minä vain kuljeskelin ympäriinsä yrittäen saada mitalini maasta. Se on nyt lommolla, joten se on ehdottomasti ainutlaatuinen.

Williams painotti, että hänen mielestään mitalit olisi pitänyt valmistaa paremmin.

– Heidän olisi pitänyt tehdä niistä tukevampia, ja rehellisesti sanottuna minua ei voi syyttää tästä.

Yhdysvaltalaispeluri kertoi olevansa yhteydessä Kansainväliseen olympiakomiteaan KOK:hon. Hän toivoo saavansa mitalinsa kuntoon tai vaihdetuksi.

Hustonille uusi mitali

Aiemmin olympiapronssia USA:n kanssa kolme vuotta sitten Tokiossa saavuttanut Williams ei ole ainoa urheilija, jolla on ollut ongelmia Pariisin olympiamitalin kanssa.

Streetin olympiapronssia saavuttanut yhdyvaltalaisrullalautailija Nyjah Huston esitteli aiemmin, miten hänen mitalinsa oli alkanut lohkeilla ja menettää pronssista väriään. Mitalivalmistaja La Monnaie de Paris kertoi TMZ:n mukaan antavansa Hustonille uuden mitalin.

Lue myös:

    Uusimmat